Aurinko helli jälleen katsojia, kun sulat pöllysivät West Coast Phoenix kohdatessa Hyvinkään Falconsin kotikentällään Kerttulassa. Avausottelussaan siipeensä saanut Phoenix otti heti alussa emännän paikan ottelussa, etenkin vahva puolustuspelaaminen jätti ennakkoluulottomasti taistelleen Falconsin aseettomaksi. Reilu 100-päinen yleisö sai Kerttulan lehtereillä todistaa, kun Phoenix nappasi kauden avausvoittonsa lukemin 32-0 (16-0).
Ottelu alkoi Falconsin aloituspotkulla, jonka Jonna Veräjänkorva #17 palautti puolen kentän tuntumaan. Phoenix käynnisteli hyökkäystään pelinrakentaja Ronja Sulinin #1 johdolla. Kertaalleen Phoenix onnistui saamaan uudet yritykset, mutta taisi laitahyökkääjä nelikko olla hieman vielä unessa, sillä muutama helppo heitto poltti käsissä, eikä peli enää edennyt uusiin yrityksiin. Helpolla ei Falcons hyökkäyskään edennyt, kun Phoenix- puolustus näytti vahvaa juoksupuolustamista. Vikkeläjalkainen Falcons keskushyökkääjä Sanna Holm #18 koitti parhaansa mukaan murtaa Phoenix puolustusta, mutta tuloksetta. Kun Phoenix-linjasta Noora Potinkara #57 vielä pääsi taklaamaan pallonkantajan miinuksille, oli Falcons pakotettu luopumaan pallosta. Phoenix-hyökkäyksen käynnistymisvaikeudet jatkuivat toisellakin hyökkäysvuorolla, vaikka Noora Railonmaan #80 ja Aada Tiermaksen #11 hienoilla kopeilla edettiinkin uusille. Pallo pääsi lipsahtamaan pelinrakentaja Sulinin käsistä ja Falcons puolustus oli kirjaimellisesti haukkana paikalla ja peitti pallon. Sama kaava kuitenkin jatkui myös vierailijoiden hyökkäysvuorolla, kun Phoenix-puolustus oli tiukkana. Kolmas Phoenix hyökkäysvuoro tuotti päivän ensimmäiset pisteet, kun Sulinin heitot vihdoin jäivät laitahyökkääjien käsiin ja pallo saatiin lähelle maaliviivaa. Hyökkäyslinjassa tehtiin hienosti tilaa keskushyökkääjä Minttu-Miina Harjulalle #8, joka pääsi viimeistelemään kauden ensimmäisen maalinsa. Lisäpisteessä Sulinin heiton nappasi laitahyökkääjä Katja Kankaanpää #83, Phoenix 8-0 johtoon. Falcons hyökkäys taisteli ja heti toisen neljänneksen alkuun pelinrakentaja Sara Pyhähuhta #10 löysi heitollaan Phoenix-puolustajien keskeltä Jenni Syreniuksen #92, joka saavutti hienolla kiinniotollaan joukkueelleen uudet yritykset. Toista kertaa Phoenix puolustus ei antanut itseään yllättää ja etenemiset tyrehtyivät, joko hyvin luettuihin heittopelien maahanlyöntiin tai vahvoihin taklauksiin. Vahvasti puolusti myös Falcons, eikä peli edennyt Phoenix-päävalmentaja Joni Lehtomäen toivomalla tavalla ja myös Phoenix oli pakotettu luopumaan pallosta. Falcons lähti yrittämään etenemistä Holman kiertopelillä. Sitkeä Holma pääsi vielä livahtamaan sekä Nina Tuomisen #, että Tiina Koposen #47 taklausyrityksistä, mutta lopullinen stoppi oli Aino Joro #49, joka pysäytti keskushyökkääjän syvälle miinusjaardeille. Seuraavalla yrityksellä Falcons pelinrakentaja Pyhähuhdan ja Holmin ajatukset eivät menneet täysin yhteen ja taaksepäin suuntautunut heitto jäi puolustaja Koposen haltuun. Phoenixille käytännössä tarjottiin maalia, kun hyökkäys pääsi aloittamaan yrityksensä 20 jaardin tuntumasta. Falcons puolusti juoksuyritykset tiukasti lineback Nina Ärligin #34 johdolla ja Phoenix-hyökkääjien pudottaessa pallot aivan maaliviivalla, kuivui jälleen hyökkäysvuoro kasaan. Ennen taukoa kotijoukkue kuitenkin pääsi vielä maalin makuun. Falcons eteni mallikkaasti Phoenixin 40 jaardille ja haki onnistumisia heittopeleillä. Phoenix- puolustus oli kuitenkin hereillä ja vasta 17-vuotias Oona Saarinen #40 onnistui katkaisemaan syötön ja juoksi lähes 60 jaardisen vastustamattomasti Falcons maaliin. Phoenix hyökkäys kiitti junioriaan ja Annukka Kainulainen #35 kantoi lisäpisteen maaliin. Tilanne 16-0 ja näissä numeroissa siirryttiin myös puoliajalle. Toinen puoliaika aloitettiin kotijoukkueen aloituspotkulla, joka painui sivurajasta yli ja vierailijat pääsivät aloittamaan hyökkäystään 35 jaardin viivalta. Pienestä lepohetkestä huolimatta Phoenix-puolustus oli heti valppaana ja pysäytti kerta kerralta Falconsin yritykset. Marianna Mäenpää #12 ja Tiina Koponen #49 pysäyttivät kiertopelit, kun juniorikaksikko Joro ; Saarinen antoivat kavereilleen apuja taklaustyöskentelyssä. Omalla hyökkäysvuorollaan Phoenix jo hätyytteli vierailijoiden maalia, mutta aivan viime metreillä Falcons- linjasta Katja Sulanko #77 pääsi häiritsemään Sulinin heittoa niin, että syötön katkoon pääsi Falcons puolustaja Suvi-Tuuli Huopola #30. Phoenix-puolustus oli jälleen vahvana, kun syvältä Falcons päädystä lähtenyt vierailijoiden hyökkäysyritys lähti käyntiin. Jälleen Oona Saarinen oli hereillä ja taklasi kiertämään lähteneen Falcons pelinrakentajan maalialueelle. Tilanteessa oli kuitenkin kiinnipito maalialueen ulkopuolella, eikä omaa maalia hyväksytty. Maaliviivalle ahdistettu Falcons luopui pallosta ja Phoenix hyökkäys marssi päättäväisenä kentälle. Heti ensimmäisestä yrityksestä Ronja Sulin löysi Noora Railonmaan pitkällä heitollaan ja tarkasti pallon haltuunsa napannut Noora juoksi vapaasti maaliin. Lisäpisteessä vastuuta sai jälleen keskushyökkääjä Kainulainen, joka piruettien saattelemana kellahti maaliviivan yli. Phoenix vankisti johtoaan 24-0. Phoenix-puolustus ei antanut yllättää itseään, vaikka kovaa taistellut Falcons yritti Sanna Holmin johdolla parhaansa. Hyökkäysvuoro päättyi komeaan Aino Joron syötönkatkoon, joka taklattiin 30 jaardin viivalle. Lisäpiste-ekspertti Kainulainen väläytteli alkaneella hyökkäysvuorolla myös nopeuttaan ja eteni vain 8 jaardin päähän maalista. Seuraavalla yrityksellä Sulin löysi heitollaan maalialueelta Aada Tiermaksen #11 joka taisteli pomppivasta pallosta kahden Falcons pelaajan välissä ja sai lopulta pallon haltuunsa ja onnistui kirjaamaan tilastoihin ensimmäisen maalinsa. Lisäpisteen pelinrakentaja Sulin paineli itse pohjiin hyökkäyslinjan tehdessä tietä. Loppulukemiksi kirjattiin 32-0. Kuumassa säässä ja kotijoukkuetta huomattavasti kapeammalla rosterilla taistoon lähtenyt Falcons, taisteli urheasti läpi ottelun antamatta tuumaakaan periksi. Falconsista erottuivat molempiin suuntiin ahkeroinut ja kovaa tsempannut Sanna Holm, sekä puolustuksessa Nina Ärlig, joka antoi hyvin painetta Phoenixin hyökkäyslinjalle ja pelinrakentajalle. Ärlig palkittiin myös joukkueensa parhaana pelaajana. Myös vierailijoiden linjat ansaitsevat kehut, sillä yritykset juosta linjan läpi pysähtyivät aina linjanaisten syleilyyn. Kotijoukkueesta kehut ansaitsee koko puolustus, joka pelasi koko ottelun tarkasti, eikä päästänyt vastustajia lähellekkään omaa maaliaan. Etenkin Oona Saarisen syötönkatkomaali oli kruunu koko puolustuksen onnistuneelle päivälle. Saarinen ansaitsi myös joukkueensa parhaan pelaajan palkinnon. Onnistumisia koettiin myös laajalla rintamalla Phoenix-hyökkäyksessä, etenkin Annukka Kainulaisen vahvat juoksut ja Noora Railonmaan varmat kiinniotot olivat myrkkyä Falcons puolustukselle. Phoenix jatkaa runkosarjaansa jälleen tulevana sunnuntaina, kun se matkustaa Helsinki Wolverinesin vieraaksi Brahen kentälle. Ottelu alkaa klo 15.30 ja otteluun on vapaapääsy. Lähde siis Helsinkiin kannustamaan oranssipaitoja ja jatkamaan Phoenixin lentoa!
0 Kommentit
Kuvaaja Hilarious Hobbit Naisten I-divisioonan toinen kierros pyörähtää viikonloppuna liikkeelle ja Kerttulan paahteisella nurmella Raisiossa sulat pöllyävät, kun Hyvinkää Falcons ja Raision West Coast Phoenix ottavat mittaa toisistaan. Molemmat joukkueet avasivat viime viikonloppuna kautensa helteen helliminä, Falcons keräämällä voiton kotiin Porvoo Butchersilta ja Phoenix saamalla siipeensä Turku Trojansilta.
Nyt on Phoenixillakin kolahtanut pelivire kohdilleen monen ensimmäistä kauttaan pelaavan pelaajan saatua tulikasteensa viime lauantaina. Nälkäiset tulilinnut lähtevät innokkaina kohtaamaan Falconsia, joka kapeammasta rosteristaan huolimatta tunnetaan tiukkana vastuksena. Uusi pelinrakentaja Sara Pyhähuhta näytti kyntensä kauden avausottelussa, joten Phoenixin puolustus on punonut juoniaan vastatakseen haasteeseen. Raisiolaisia kiinnostaa myös, mitä uutta uusi päävalmentaja on tuonut vanhan tutun Falconsin pelityyliin. He itse luottavat päävalmentajana joukkueen alkumetreiltä saakka toimineen Joni Lehtomäen monipuoliseen ja yllätykselliseen pelikirjaan. Raision Kerttulaan odotetaan jälleen isoa yleisöä kannustamaan kotijoukkuetta ja nauttimaan selostetun ottelun jännityksestä. Paikalla on myös kioski, josta saa kahvia, virvokkeita ja pientä syötävää. Perheen pienimpiä paikalla viihdyttää mahdollisuus poniajeluun. Pelipallo potkaistaan liikkeelle klo 13. Tervetuloa seuraamaan ensimmäisestä palautuksesta saakka, miten tässä mittelössä lopulta käy. Helteisen Kerttulan urheilupuiston lehtereille on saapunut yli 250 päinen yleisö, kun naisten 1-divisioona potkaistiin käyntiin paikallisottelulla West Coast Phoenixin ja turkulaisen Relico Trojansin välillä. Lämpöä riitti sekä kentällä ja katsomossa, kun joukkueet löivät yhteen ensimmäistä kertaa pitkän talven jälkeen. Katsojia hellittiin monivaiheisella pelillä, josta ei jännitystä puuttunut. Tällä kertaa kuitenkin vierailijoiden kokeneiden maajoukkuepelaajien johdolla sarjatulokas Trojans vei runsasmaalisen ottelun nimiinsä maalein 28-54 (8-24).
Ottelu käynnistettiin juhlallisesti kolikonheitolla, jonka suoritti Varsinais-Suomen amerikkalainen jalkapallo ry:n puheenjohtaja Johanna Jernberg. Vierailijat valitsivat alotuspotkunpalautuksen, jolloin Phoenix marssitti kentälle aloituspotkutiiminsä. Trojans hyökkäys pääsi käynnistämään pelinsä 50 jaardin viivalta, johon turkulaisten Mia Rohkimainen #40 oli sen ansiokkaasti palauttanut. Kotijoukkue Phoenix aloitti puolustamisen ansiokkaasti, mutta linjapelaaja Nina Tuomisen #63 hienon pallonriistoyrityksen aikana pelikaverit jäivät ihailemaan Ninan suoritusta ja Trojansin maajoukkuepelinrakentaja Jonna Hakkarainen #8 näytti nopeuttaan ja kiersi juoksullaan ison pelin vasemmalle. Seuraavalla hyökkäysyrityksellä Hakkarainen löysi laidalta vapaaksi jääneen Jutta Luhtalan #85, joka viimeisteli avausmaalin joukkueelleen. Lisäpisteyrityksessä Phoenix- puolustus oli hereillä ja pysäytti vastustamattomasti dive-yrityksen. Tilanteeksi 0-6. Ottelun ensimmäinen Phoenix-hyökkäys käynnistyi komealla heittopelillä, kun pelinrakentaja Ronja Sulinin #1 heitto löysi viimekautiseen tapaan laitahyökkääjä Noora Railonmaan #80. Valitettavasti seuraavilla yrityksillä mentiinkin takapakkia, kun ensin ottelun päätuomari Jani Sipi tuomitsi hyökkäykselle paitsion, jonka jälkeisellä yrityksellä Trojans-puolustus pysäytti juoksuyrityksen. Kovasta yrityksestä huolimatta uudet yritykset jäivät saavuttamatta ja hyökkäysvuoro siirtyi vierailijoille. Trojans-hyökkäys haki jaardeja juoksemalla, mutta Phoenix-hyökkäys oli hereillä ja pysäytti sekä Lea Kaszasin #5, että Mia Rohkimaisen yritykset. Päivän toinen maali noudatti samaa kaavaa, kuin ensimmäinenkin, kun pelinrakentaja Hakkaraisen heitto löysi puolustajan taakse livahtaneen Luhtalan, joka siirsi vieraat 0-12 johtoon. Lisäpiste epäonnistui. Phoenix ei lannistunut vaan aloituspotkun jälkeinen hyökkäysvuoro oli pitkälti vikkeläjalkaisen Emmi Karrun #16 näytettä. Karru kuljetti palloa kaikenkaikkiaan liki 35 jaardia ja vain hereillä ollut Trojans takakenttä piti Phoenix-keskushyökkääjän kurissa. Epäonnea oli jälleen matkassa, kun viimeisiä jaardeja uusiin lähdettiin hakemaan, mutta pallo rähmättiin aloituslinjan takana ja Trojans puolustus pääsi pallon peittämään. Trojans jatkoi jälleen vahvaa hyökkäyspeliään ja toisen jakson alkuun Kirsti Nirhamo #21 pääsi tuulettamaan maalia, jälleen Jonna Hakkaraisen tarkasta heitosta. Lisäpisteessä heittotarkkuus ei ollut kohdillaan, joten pistetilanteeksi 0-18. Hyökkäysvuorollaan Phoenix sinnikkäästi eteni aina maaliviivan tuntumaan asti Annukka Kainulaisen #35 ja Karrun juoksuilla, mutta kuparinen jäi edelleen rikkomatta. Hakkarainen – Luhtala akseli näytti tylysti emännille vuosien yhteispelin tulosta ja ensimmäisestä hyökkäysyritykstä Luhtala kuljetti vastustamattomasti liki 90 jaardin heittopelin Phoenix maaliin. Lisäpisteessä Phoenix- puolustus oli paremmin hereillä, mutta taululla oli jo lukemat 0-24. Sinnikkyyden puutteesta kotijoukkue Phoenixia ei kuitenkaan voinut syyttää. Vielä toisen neljänneksen lopussa Phoenix-hyökkäys onnistui ensin juoksupeleissään Kainulaisen ja Karrun johdolla, jonka jälkeen Noora Railonmaa nappasi Sulinin heiton näppeihinsä ja kuljetti pallon viiden jaardin päähän maalista. Tällä kertaa Phoenix hyökkäys ei erehtynyt, vaan vahvasti taistellut hyökkäyslinja Riikka Pilpolan #55 johdolla, teki keskushyökkääjä Karrulle tarvittavan tilan, joka sukelsi pallon Trojans maaliin. Myös lisäpiste oli Karrun käsialaa ja kavensi tilanteeksi 8-24. Näissä numeroissa siirryttiin myös ansaitulle puoliajalle. Toinen puoliaika lähti Phoenixilla lentäen käyntiin. Hyökkäyksen linja antoi pelinrakentajalleen aikaa löytää pitkällä heitollaan ensin Railonmaan, jonka jälkeen Sulinin tarkan heiton kohteena oli Katja Kankaanpää #83. Hyvä flow sai ansaitsemansa päätöksen, kun Karru viimeisteli juoksuillaan ottelun toisen maalinsa Trojans-puolustuksen haroessa tyhjää. Lisäpiste ei tuottanut tulosta ja pistetilanteeksi 14-28. Lämmin keli oli puoliajalla hetkellisesti hyydyttänyt vierailijat ja Phoenix puolustus-Aino Joron #49 ja Jonna Veräjänkorvan #17 johdolla pysäyttivät Trojans hyökkäykset. Puolustuslinjan paine myös tuotti tulosta ja Veera Miettusen #30 ja Anni Pakkasen #47 antaessa painetta keskustasta, pallo lipsahti Trojans-centerin käsistä ja Phoenix pääsi riistämään pallon itselleen. Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun tällä kertaa Trojans-takakentällä häärinyt Kirsti Nirhamo nappasi heiton käsiinsä ja pallo oli jälleen vierailijoiden hallussa. Trojans heräsi hetkellisen suvantonsa jälkeen uudelleen otteluun ja heittopelien turvin saavutti uhkaavasti Phoenix maalia. Pelinrakentaja Hakkarainen kertaalleen kantoi itse palloa ja pääsikin vain parin jaardin päähän maaliviivasta, josta keskushyökkääjä Anni Hiivolan #49 oli helppo työ kuljettaa pallo maaliin. Lisäpistemaali tilastoitiin laitahyökkääjä Kirsti Nirhamon nimiin ja Trojans kasvatti etumatkaansa 14-36. Myös seuraavasta pistesuorituksesta vastasi Trojans. Jo tutuksi tullut heittopeli puri ja 15 jaardin rangaistuksen myötä vierailijat pääsivät syvälle Phoenix päätyyn, eikä kotijoukkueen puolustukselta löytynyt eväitä katkaista Trojans vyöryä. Tällä kertaa estelyistä huolimatta vapaana löytyi Nirhamo, joka teki päivän kahdeksannen pisteensä. Lisäpisteessä onnistumisen koki turkulaisten tulokaspelaaja Elviira Saisaari #37, jälleen Hakkaraisen heitosta. Turkulaiset vankistivat johtoaan 14-44. Phoenix ei halunnut tuottaa kovaa kannustaneelle kotiyleisölleen pettymystä vaan jatkoi sinnikästä yrittämistään lisämaalien toivossa. Sitkeä yrittäminen palkittiin, kun hyökkäyslinjassa Heidi Koponen #65 sai pidettyä kiertopelissä kulman suljettuna ja Kainulaisen tehdessä tietä Karru pääsi viimeistelemään 20 jaardisen juoksullaan ottelun kolmannen maalinsa. Lisäpisteessä Trojans-puolustus piti Karrun juoksun kurissa, tilanne 20-44. Taistelun puutteesta ei voinut kotijoukkueen puolustustakaan syyttää. Aino Joron saatua apuja kiertopelin pysäyttämiseen ja Trojans-hyökkäyksen hötkyillessä rangaistuksien arvoisesti, oli vierailijat pakotettu luopumaan lentopotkulla pallosta. Phoenix-takakentän taistelija Veräjänkorva nappasi komeasti pallon syliinsä ja palautti palloa varmasti 20 jaardin viivalle. Takaa-ajon ilmentymä Emmi Karru esitti taas parastaan ja kantoi pallon aina jaardin päähän maalista, samalla valitettavasti loukaten itsensä. Keskushyökkääjäpari Kainulainen kuitenkin kiitti tutkapariaan ja sukelsi vuorostaan pallon maaliin. Maalisuorituksen aikana valitettavasti myös Trojans puolustaja satutti itseään ja lisäpisteyritystä jouduttiin odottamaan melkoinen tovi. Tämä odotus saattoi koitua Phoenixin lopullisen kirin kohtaloksi, sillä vierasjoukkueen molempiin suuntiin pelanneiden avainpelaajien saama lisälepotuokio tuli tarpeeseen. Pelinrakentaja Sulin juoksi pelitauon jälkeen vielä lisäpisteet maaliin ja momentumin kuivuessa tilanne oli 28-44. Trojans juhli vielä kahdesti Lea Kaszasin juoksupelimaaleilla ja yhdellä onnistuneella Kirsti Nirhamon lisäpistemaalilla. Loppulukemat siis 28-58. Trojans tuli ryminällä takaisin Suomen jenkkifutiskartalle vuoden hiljaiselon jälkeen. Joukkueesta erottuivat kokeneet Hakkarainen, Luhtala, Nirhamo ja Kazas, sekä vahva linjapelaaja Nenna Muurinen #70. Etenkin Hakkarainen – Luhtala akselin yhteispeli oli ihailtavaa katseltavaa ja molempiin suuntiin kovasti töitä tehneet Kaszas ja Nirhamo pelasivat kumpikin vahvat ottelut. Kaszas palkittiin joukkueensa MVP:nä. Kotijoukkueen MVP:nä palkittiin kolme maalia tehnyt Emmi Karru. Hänen lisäkseen lupaavia otteita tulevasta esittivät pelinrakentaja Sulin ja laitahyökkääjä Noora Railonmaa. Puolustuksessa ensimmäistään ottelua naisten sarjatasolla pelannut Oona Saarinen #40 näytti epäilijöille, että tytötkin osaavat taklata. Myös linjapelaajat tekivät kovasti töitä molempiin suuntiin ja etenkin puolustuksen linjanelikko piti vierailijoiden dive-pelit kurissa. Phoenix ei tappiosta huolimatta jää tuleen makaamaan, vaan kokoo joukkonsa ja jatkaa otteluitaan jälleen tulevana viikonloppuna, kun Falcons tulee Hyvinkäältä vieraaksi. Aloituspotku tuttuun tapaan klo 13! Kausi käyntiin paikalliskamppailulla
Pitkä talvi on vihdoin takana, kun West Coast Phoenix käynnistää kolmannen kautensa naisten 1-divisioonassa lauantaina 12.5. kello 13. Vastaan asettuu mielenkiintoinen tulokas naisten divisioonassa, sillä välivuotta viettänyt Vaahteraliigan kestomenestyjä Turku Trojans on koonnut rivinsä ja on valmiina nostamaan naisten joukkueensa uudelleen Suomen jenkkifutiskartalle. Naisten sarjat kokivat talvella mullistuksia ja käynnistyvään naisten 1-divisioonaan osallistuu 11 joukkuetta eripuolilta Suomea. Sarja on jaettu kahteen lohkoon ja runkosarjan päätyttyä lohkojen kaksi parasta jatkavat matkaansa välieriin. Uuden mielenkiintoisen haasteen tuo divisioonan yhdistäminen Vaahteraliigan, kun divisioonan finaalin voittaja nostetaan suoraan mukaan Vaahteraliigan välieriin. Teoriassa siis naisten 1-divisioonajoukkueella on mahdollisuus voittaa myös Suomen mestaruus! West Coast Phoenixin valmistautuminen kauteen on sujunut ongelmitta. Joukkue on harjoitellut talvikaudella 3-4 kertaa viikossa ja on aikaisessa vaiheessa päässyt hiomaan pelikuvioita isolle kentälle. Phoenixin runko on pysynyt hyvin kasassa ja joukkueen matkaan on lähtenyt uusia lupaavia pelaajia, jotka on hyvin saatu ajaettua sisään joukkueeseen. ”Joukkue on sekoitus nuoruuden intoa ja jo vähän kokemustakin”, toteaa Phoenixin päävalmentajana jatkava Joni Lehtomäki. Reilusta 35 pelaajasta koostuva Phoenix-rosterissa on leveyttä, mutta kauden kynnyksellä vaivannut loukkaantumissuma on rajoittanut harjoitusvahvuutta. ”Toivottavasti saadaan kaikki pelaajat kuntoon ennen kauden alkua. Vielä muutamien pelaajien kanssa katsotaan päivä kerrallaan pelikuntoa.”, Lehtomäki jatkaa. Vastustaja Turku Trojans on tulokas naisten divisioonassa, mutta sen riveissä vilisee kokeneita pelinaisia. Muunmuassa jenkkifutiskasteensa Raisiossa saaneet Mia Rohkimainen ja Terhi Mäkinen, sekä Kirsti Nirhamo ja Jonna Hakkarainen, voittivat viime kaudella SM-kultaa Helsinki Wolverinesin riveissä, joten helppoa kauden avausottelusta ei tule. Nähtäväksi jää, miten Trojansin uudet pelaajat ovat pystyneet ammentamaan oppia kokeneilta pelureilta ja millaisilla aseilla he kauteen lähtevät. Tuttuun tapaan Phoenixin pelinrakentajana ja kapteenina jatkaa Ronja Sulin, joka johdattaa Phoenix-hyökkäystä monipuolisesti sekä heitto, että juoksupeleillä. Heittopeleissä vastuuta kantaa edellisten vuosien tapaan uloittuva laitahyökkääjä Noora Railonmaa. Sulin – Railonmaa -parivaljakko onkin vuosien mittaan päässyt hiomaan yhteispeliään ja on varmasti monen joukkueen tarkkailulistalla nostettu esille. Tarkkailua on varmasti aiheuttanut myös keskushyökkääjä kaksikkona jatkava Annukka Kainulainen, sekä Emmi Karru. Vahva ja nopea etenijäpari aiheutti viime kauden edetessä harmaita hiuksia monille puolustuksille, eikä varmasti helpolla pääse vastustajat tänäkään vuonna. Phoenix puolustuksessa on koettu enemmän muutoksia kuin hyökkäyksen puolella. Viime vuonna mielettömän kehityskaaren läpikäynyt ja joukkueen vuoden puolustajaksi valittu Aino Joro jatkaa totutusti linebackina, mutta hänen rinnalleen tuodaan uutta verta. Sekä Heidi Koponen, että Minttu-Miina Harjula siirtyvät hyökkäyksen puolelta puolustukseen pysäyttämään vastustajia. Uutta verta puolustukseen tuovat myös nuoret Oona Saarinen ja Amanda Rouhiainen, jotka siirtyivät paikalliskamppailijan junioripuolelta viime kauden päätteeksi Phoenixin riveihin. Nuoret tytöt eivät ole lähteneet naisten sarjaan pelkästään kumartelemaan, vaan ovat jo treeneissä osoittaneet tosinaisen otteita. Jännittävä kauden avausderby siis luvassa! Phoenixin kotiotteluissa tuttuun tapaan selostus, joten lajista tietämättöminkin pääsee varmasti nauttimaan ottelun huumasta. Kioskista virvokkeita ja purtavaa pikkurahalla! Myös Weenix –maskotti on palannut talvilomaltaan ja saapuu kannustamaan omiaan ja ilostuttamaan lapsia. Lapsille lisäksi tarjolla poniajelua 3 euron hintaan. Pue siis oranssia tai mustaa päälle ja tule Kerttulan lehtereille nauttimaan aurinkoisesta äitienpäiväviikonlopusta jenkkifutiksen merkeissä! |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
|