jEFUA ROOKIEN SILMIN

Viimevuoden joulukuussa sain ajatuksen lähteä kokeilemaan amerikkalaista jalkapalloa, jota olen kyllä miettinyt jo niinä aikoina kun pelasin vielä ihan tavallista jalkapalloa. Tuli asiasta keskustelua erään kaverin kanssa, joka suositteli lähtemään kokeilemaan kyseistä lajia Raision porukan kanssa, missä oli kuulemma hyvä meininki ja hauskaa sakkia. No sinnehän sitä oli sitten mentävä! Kauhea jännitys päällä ja ensi kertaa astelin näiden ladyjen seuraan . Ensi reaktio oli, että tähän joukkoon mahtuu jos jonkin moista sakkia, mutta yksi asia yhdistää kaikkia! Kaikki ovat jollain tapaa niin päästään sekasin että nauttivat lajista jossa pitsin nypläyksen sijaan tulee kontaktia, hikeä, mustelmia ja joskus jopa ehkä pientä henkistä kolhua. ``Tää on niiin mun laji!´´ tais olla ekat ajatukset kun olin ekaa kertaa päässyt kokeilemaan kamat päällä kunnolla tätä lajia.


Talven aikana opin ihan uuden kielen ja ihan uusia juttuja joita ei koskaan ennen ollut tullut tehtyä. Vaikka välillä tuli olo, ettei ikinä oppisi kaikkia sääntöjä, asentoja ja liikkeelle lähtöjä niin onneksi oli niin hyvä joukkue ympärillä joka tsemppasi vierellä kun sitä tarvitsi.


Sitten se alko KAUSI!!!!!!! Ensimmäistä peliä ennen jännitti sen verran että nukkuminen oli melkoisen työlästä. Bussi matka alkoi ja jännitystä oli ilmassa sen verran, että sitä olisi voinut veitsellä leikata. Saavuttiin pelipaikalle ja kaikki alkoi konkretisoitumaan, mielessä vilisi miljoona asiaa samanaikaisesti eikä niistä saanut mistään oikein selvää. Sitten kuulus pilliin vihellys ja peli käynnistyi…. pään sisällä löi ihan tyhjää, seuraavaksi tajusin kuinka kovaa ne vastustajat oikein tulisi päin (JÖSSYS!), jonka jälkeen tajusi että täytyy itsekin vaan mennä täysillä. Peli päättyi ja turpaan tuli niin että soi, mutta meillä oli silti ihan pirun hyvä meininki!


Kausi meni omaan näkemykseen paremmin kun hyvin! Vaikka pelit olivat aina kovia niin joka ikinen kentällä ollut ihminen pisti kaiken mahdollisen mitä pystyi ikinä antamaan likoon pelin takia. Seuraavat päivät tuntuivat aina siltä kun katujyrä olisi yli ajanut, mutta se ei paljoa painanut mieltä kun sai vaan pelata tätä huippua lajia ja aina ihan parhaassa seurassa. Ilman tällaista joukkuehenkeä mitä meillä on, olisi moni peli varmasti päättynyt toisin, mutta aina oli joku kentällä joka tsemppasi muita. Peli reissut oli joka kerta ihan huippuja, niitä ehkä jopa hieman odotti. Sitten kuultiin että oltiin välierissä WUUUUP WUUUUUP!!!!! Päästäisiin siis taas kohtamaan Hyvinkääläiset (ensimmäinen pelihän siis oli Hyvinkäätä vastaan, missä otimme selkään 59-0). Kova peli oli siis luvassa ja sen kaikki tiesivät meidän porukasta. Kesän aikana oli tullut pari vakavaa loukkaantumista jonka takia meitä oli hieman vähemmän kun kesän alussa. Sää oli kammottava! Vettä satoi melkeinpä vaakasuoraan ja tuuli oli kova. Peli alkoi ja kovaa pelattiinkin. Sitten tapahtui omalle kohdalle jotain mitä ei osannut odottaa, taklaus tilanteessa kuulin kovan räsähdyksen polvessa ja aivan järkyttävä kipu valtasi koko kropan. Vatsallani maatessa ja huutaessani kivusta olin melko varma että jalka on vääntynyt aivan väärään asentoon, käännyin ja helpotuksekseni huomasin että jalka oli edelleen suora mutta kipu oli edelleen kova. Falconsin ea-henkilö tuli paikalle ja totesi että mitä ilmeisemmin eturistiside on mennyt kappaleiksi. Tiesin mitä tapahtuisi jos eturistiside olisi mennyt, koska kahdella joukkuelaisella oli kyseinen vamma tullut jo alkukaudesta. Pettymys etten pääsisi enään pelaaman pelissä oli kova, mutta minkäs sille mahtaa. Tappio tuli jälleen hyvinkääläisiltä, mutta voi jessus miten hieno kausi meillä oli!! Ei voinut olla kun tyytyväinen miten hyvin pärjättiin ekalla kaudella tämän joukkueen kanssa.


Seuraavana päivänä menin neoon näyttämään jalkaa, jossa lääkäri totesi heti ettei luustossa ollut mitään vaurioita joten pitäisi ottaa magneetti kuvat että nähtäisiin missä vika on. Pääsinkin yllättävän nopeasti kuville ja lääkäriin. Onneksi sain henkiseksi tueksi ja kuskiksi ihmisen joka oli kokenut kaikki nämä asiat jo alkukaudesta. Kävin kuvilla ja sitten mentiin lääkärin luo, koko ajan olin toivonut että sivusiteet olisivat vain revenneet, mutta takaraivossa kummitteli ajatus eturistisiteestä ja leikkauksesta. Optimistina halusin loppuun asti uskoa sivusiteiden repeämiseen, mutta lääkäri kertoi karun todellisuuden "Sulla on kuule sivusiteet revennyt, ulompi kierukka hiukan irti ja jotain muutakin siinä ja sulla on eturistiside poikki". Eipä siihen pystynyt oikein mitään sanomaan, yritin pitää itseni jollain tapaa edes kasassa tilanteessa, jota en olisi halunnut koskaan kokea. Lääkärin kanssa sovittiin että annetaan sivusiteiden parantua, ennen kuin lähdetään leikkaamaan mitään muuta jalasta. Lähdettiin lääkäristä ja soitin äidilleni, sitten en enää pystynyt pidättelemään parkua. Niin iso pettymys tämä oli minulle, kaikki talveksi tekemät suunnitelmat sai nyt heittää rojukoppaan.
Polvi leikattiin 7.9 ja leikkaus meni hyvin. Sitten alkoi projekti kuntouttaminen, joka ei tulisi olemaan kokoajan helppoa. Pikku hiljaa tässä mennään parempaan suuntaan ja onneksi treeneissä voi käydä vaikka onkin "inva", aina löytyy jotain tekemistä ja ihan vain se että pääsee pois neljän seinän sisältä ja näkee joukkuelaisia. Innolla jo odotan että saan heittää kamat päälle ja pääsen kolistelemaan, mutta ensin jumpataan jalka kuntoon ja katsotaan sivusta kun muut kolistelevat pilke silmäkulmassa.
Kaiken kaikkiaan laji Rookien (rookie= ensimmäistä kautta pelaava) silmin on ollut ihan parasta! Ei ole väliä minkä kokoinen/mallinen/painoinen/ikäinen olet, koska lajissa on paljon erilaisia pelipaikkoja, joihin tarvitaan erilaisia ihmisiä niin kaikille löytyy ihan varmasti se oma paikka.


Kausi 2017 täältä me tullaan KA-KAAAAAAAAA


-Minttu #8-

---