Pitkä syksy on kääntymässä jouluun ja myös Phoenixin on aika rauhoittua joululoman viettoon. Ennen lomalle siirtymistä tehdään vielä nopea katsaus menneeseen vuoteen.
Kauteen 2019 Phoenix aloitti valmistautumaan jo varhain syksyllä 2018. Tammikuussa joukkue järjesti yhden Try Out- tilaisuuden, josta joukkueen mukaan lähti vielä muutama innokas pelaaja. Helmikuussa joukkue leireili kaksipäiväisesti Eerikkilän urheiluopistolla, jossa leiriseuralaisena oli Kotka Eagles. Kevään toinen leiripäivä vietettiin Tampereella huhtikuussa, jossa scrimmagessa vastassa oli Tampere Saints. Tapahtuma oli hyvä viimeistelyleiri äitienpäivänä alkanutta kautta ajatellen ja uudet pelaajat saivat esimakua alkavasta jefukesästä. Pelikausi käynnistyi Eaglesia vastaan toukokuussa ja Phoenixin voitokas lento kesti aina syyskuiseen finaaliin saakka, jossa Mikkeli Bouncers kukisti Phoenixin tiukassa taistossa 8-6. Suru ja pettymys finaalitappiosta tuskin koskaan kokonaan pyyhkiytyy, mutta joukkue voi jokatapauksessa olla tyytyväinen menneeseen vuoteen. Phoenixin riveistä nousi edustaja ensimmäistä kertaa maajoukkueen kisakoneeseen ja EM-kisoista Jonna Veräjänkorvan mukaan Raisioon matkasi kultainen mitali. Katseet käännettiin kauteen 2020 jo lokakuun alussa, kun joukkue järjesti kaksi Try Out-tilaisuutta. Kiinnostus lajia ja joukkuetta kohtaan keräsi paikalle liki kolmekymmentä kokeilijaa, joista kymmenen on kirjoittanut nimensä jo pelaajasopimukseen. Lajiharjoittelua on jatkettu kahdesti viikossa Maskun Taponkedon hallilla, jossa alkusyksy kuluikin uusien pelaajien sisäänajamiseen ja tekniikoiden hiomiseen. Joulukuun mittaan joukkue on päässyt ottamaan esimakua jo pelikirjojen sisältöön ja pelillisiin harjoituksiin. Lajiharjoittelun rinnalla joukkue on harjoitellut viikoittain punttisalilla ja syksyllä juoksutekniikkaa hiottiin juoksukoulussa. Linjapelaaja Bea Enholmille mennyt vuosi on ollut unohtumaton: ”En voinut kuvitellakaan, että aikuisiällä löydän itselleni vielä uuden harrastuksen, johon hurahdan näin totaallisesti. Huhtikuun Tampereen leirillä puin jefukamat päälleni vasta kolmatta kertaa, enkä olisi voinut kuvitellakaan millaisen kesän Phoenixin kanssa sain! Henkilökohtaisesti nälkää jäi todella paljon ja olenkin offseasonilla valmis antamaan kaikkeni kehittyäkseni entistä paremmaksi pelaajaksi. Vuosi 2020 on varmasti haastava, mutta uskon sen olevan silti parempi kuin edeltäjänsä!” Syksy on kaikenkaikkiaan ollut tapahtumarikas ja uudet pelaajat ovat päässeet hyvin mukaan joukkueen arkeen. Phoenix sai aikaisen joululahjan marraskuussa, kun SAJL:n liittohallitus hyväksyi Phoenixin nousun Vaahteraliigaan kaudeksi 2020! Tammikuussa käynnistyykin joukkueen ensimmäinen Vaahteraliiga vuosi! West Coast Phoenix haluaa toivottaa kaikille Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä vuotta 2020!
0 Kommentit
|
Arkistot
joulukuu 2022
Kategoriat
Kaikki
|