Viikonloppuna ei kauhean ihmeellistä tehty. Molempina päivinä olimme kävelemässä ja testailemassa uusia rattaita ja kotireenitkin tein molempina päivinä. Mummulassa kävimme lauantaina ja sunnuntaina Markus rakensi portin vessan oveen, koska pikkumies on alkanut liiaksi kiinnostumaan kissojen hiekkalaatikosta :D siinäpä nuo tärkeimmät ja samalla kiitos kun jaksoit lukea "huikean jännittävästä" viikosta elämästäni :) seuraavana vuoroon pääsee meidän pikakiituri Emmi ja hänen viikkonsa :)
0 Kommentit
Aamulla herättiin ja touhuttiin perusjutut. Piti siinä televisio avata mutta ruutu pysyi mustana. Meillä on kuitu, jonka kautta meillä tulee sekä netti että televisiolähetykset ja nyt sen boxi oli hajonnut. Korjaaja onneksi tuli parissa tunnissa, joten taas kaikki toimii.
Iltapäivällä lähdimme Markusta vastaan Turkuun, koska meidän piti mennä katsomaan uusia rattaita Valtterille. Meillä on jo kahdet rattaat; ulkoiluun sopivat rattaat sekä matkarattaat ja nyt oli ajatuksena, että voisimme yhdistää nämä ominaisuudet yksiin rattaisiin ja halusimme käydä tutkimassa, millaisia rattaita on. No, löytyihän sellaiset rattaat ja hupsista, nyt ne on meidän eteisessä tämän "pienen" ostoksen jälkeen kävimme vielä kaupassa ja kotiin ja kauheaa vauhtia takaisin Turkuun, jotta reeneihin vielä ehtii. Reenien jälkeen kävimme joululaisten kahvilla ja sieltä kotiin ja nukkumaan. Aamu alkoi niin kuin aina Valtsun kanssa aamutoimilla. Aamupuuhailujen ja leikkien jälkeen lähdimme Vahdolle mamman luokse. Siellähän se päivä kuluikin sujuvasti ja kotiin palatessa olikin jo aika tehdä ruokaa ja keskittyä iltapuuhiin. Illan aikana puuhailimme Valtterin kanssa mutta ehtisin myös tehdä kotireenin ennen kuin Markus lähti omiin reeneihinsä ja Valtteri nukkumaan. Katselin telkkaria, kunnes Markus palasi kotiin ja menimme nukkumaan.
Aamulla heräilin 6 aikoihin. Siinä hiukan siivoilin ja Valtsun herättyä söimme aamupalaa ja teimme muut aamutouhut. Vielä hetken leikimme ja sitten lähdimmekin viemään Markuksen luistimet terotettavaksi ja sen jälkeen menimme Liedon Perhepesään MLL:n vauvakahvilaan moikkaamaan "mammaryhmäämme".
Sieltä kotiin, jonne Markuskin oli jo ehtinyt. Söimme ja leikimme, kunnes olikin Valtsun kylpyaika. Sen jälkeen olikin jo Valtsun iltatoimien ja hänen nukkumaan menonsa aika. Me kävimme vielä saunassa ja sen jälkeen menimme itsekin nukkumaan. Tänään herättiinkin vasta 9 aikaan ja taas nämä perus aamutouhut, joita Valtsun kanssa on. Nykyään niihin kuuluu puuron läästiminen pöytään, päähän, sormiin, mun sormiini jne jne kun herra harjoittelee lusikan käyttöä sitten vain leikittiin, kunnes oli Valtsun päikkäreiden aika ja mulla jumppahetki. Päikkäreiden jälkeen syötiin ja leikittiin. Valtsulla ja kissoilla on muuten hieno työnjako: Stopa syö sen, mitä Valtsulta jää ja Tsunami on leikkikalu/-kaveri. Itse hiukan siivoilin ja sitten lähdettiin kävelylle. Palattuamme kotiin olikin Valtsun välipalan ja päikkärien aika. Päikkärien aikana kokkailin myös "normaalin" ruuan, koska Markuskin pääsi töistä kotiin. Syötyämme ja Valtsun herättyä vain leikimme ja touhuilimme, kunnes olikin jo Valtsun iltatoimien aika ja Markuksen reeneihi lähtö. Saatuani poitsun nukkumaan siinä klo 21 aikoihin kudoin sukkia siihen asti, että Markus tuli reeneistä ja siitä sitten painuimme itsekin nukkumaan. Moikka!
Olen Janina ja tää viikko tutustutaankin mun elämään pieni esittely vain ensin: mun elämässäni tapahtui viime vuonna suuria muutoksia, joista se tärkein yrittää just tälläkin hetkellä tiputtaa telkkaria alas tasoltaan.. Meille siis syntyi suloinen poika viime maaliskuussa ja tällä hetkellä olen hänen kanssaan kotona. Perheemme myös yhdistyi saman sukunimen käyttäjiksi joulukuussa, kun menimme naimisiin Markuksen kanssa. Vielä perheeseemme kuuluu pari kissaa, Tsunami ja Stopa. Tässä nämä tärkeimmät. :) Maanantaina heräsin 4.30 ja lenkille (tuli luvattua Jasulle, että saan nopeutta niin sitä on reenattava). Markuksen lähdettyä töihin kudoin sukkia ja odottelin Valtterin heräämistä. Valtsun herättyä oli normi aamujutut ja sitten lähdimmekin Myllyyn moikkaamaan vanhaa kaveria. Samalla reissulla kävimme myös kaupassa ja kotona olimme vasta viiden jälkeen. Eipä siinä kauheasti muuta ehtinyt touhutakaan ennen kuin Manna olikin pihassa ja matka kohti Oriketoa ja reenejä alkoi. Reenit olivat hyvät niin kuin aina ja niiden jälkeen vain kotiin, suhkuun, syömään ja nukkumaan. Siinäpä se maanantai sujui. |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
|