7.4.
"Vapaa" perjantai! Talvikauden perjantaitreenit loppui viime viikolla, joten iltaa ei tarvinnut aikatauluttaa treenien mukaan! Työpäivä venyi keskiviikkoa pidemmäksi, eli ei aika tullut pitkäksi vaikka treenejä ei ollutkaan. Tajusin jo lounasaikaan että aika käy vähiin joten tein lauantain treenien nuotit valmiiksi. Päivä siis meni läppäriin liimaantuneena...
0 Kommentit
5.4.
Keskiviikko näyttää jo keväältä Vaikka koko työpäivä onkin mennyt auringonpaistetta ihaillessa ikkunan takaa, saatiin nauttia kevään lämmöstä illan treeneissä. Tosin auringonlaskun jälkeen ilma viileni melkoisesti. Varustauduin maanantaista oppineena treeneihin kunnolla. Pitkät kalsarit jalkaan ja kaulaliina kaulaan. Spessutreeneissä liikkuessa tuli sen verran hiki että kaulaliina lähti jo treenien alussa ja mielessä kävi kalsareidenkin riisuminen. Jos ens viikolla osais taas pukeutua sopivasti sään mukaan... Illan treenit olivat juoksupainotteiset kun vedettiin muutama kickoff ja kickoff return harjoitus. Spessuja tullaan harjoittelemaan koko kevät kun talven aikana tilan puutteesta johtuen niitä ei ole treenattu yhtään. Onneksi kauden alkuun on vielä aikaa! Lupailin maanantaina esimerkkiä oman arkipäiväni ohjelmasta ja tässä tulee toivottavasti tämän viikon pahimman päivän tunnit karkeasti: Tiistaina 2:15 sänkyyn ja unessa about kymmenessä sekunnissa 5:15 Hereillä ja aamupalaa läppäri sylissä, en lähde tänään toimistolle Helsinkiin 6:00 Osa yön aikana tulleista sähköposteista klaarattuna 7:00 Asiakassopimuksen tarkastamista ja kommenttien kirjoittamista iltapäivän palaveria varten 8:00 Lisää sähköposteja (yön saldona vain noin 150 mailia, koska menin myöhään nukkumaan) 9:00 Päivän ensimmäinen palaveri. Suurin osa mun palavereista tapahtuu puhelimessa eikä kasvotusten. 10:00 Toinen palaveri 11:00 Puhelimessa Englannin-tiimin kanssa 12:00 Puhelu jatkuu 13:00 Asiakasneuvottelu puhelimessa 14:00 Toinen asiakasneuvottelu puhelimessa 15:00 Puhelimessa Englannin ja USAn itärannikon-tiimin kanssa 16:00 Ruokaa ja nopea varmistus että kaikki on valmista illan videotreeniin 17:00 Palaveri Englannin, USAn itä- ja länsirannikon tiimien kanssa 18:00 Palaveri jatkuu 19:00 Palaveri jatkuu vielä automatkalla treeneihin 20:00 Treenit 21:00 Treenit jatkuu 22:00 Kahvilla päivän ensimmäinen rauhoittumishetki treenien jälkeen 23:00 Sähköpostien lukua iltapalan lomassa 00:00 Sänkyyn ja lukemaan 1:00 Unta palloon Keskiviikko oli kieltämättä viikon kiireisin päivä, normipäivänä aamun herätys ei ole noin aikaisin ja joskus iltaisin on vain yksi tai kaksi puhelua rapakon taakse - mutta työmäärä ei päivien mittaan paljon poikkea. Työpäivät venyy tunteina usein pitkiksi, mutta omapahan on valintani. Tosin juuri viime viikolla totesin ääneen että tämä viikko on kevyempi kun kvarttaali taas vaihtui ja uusi alkaa aina rauhallisemmin :-D Eli kun joku teistä pelaajista on joskus ihmetellyt kun sanon esimerkiksi että "laitan uudet treenit Nimenhuutoon ens yönä" se kirjaimellisesti tarkoittaa sitä että päivän aikana harvoin on aikaa joten iltaa pitää venyttää sen verran että kaikki tulee hoidettua. Huomenna on kevyempi päivä kun ei ole treenejä. Poika pitää viedä treenaamaan, mutta sekin odotusaika käytetään hyödyllisesti sillä meillä on Jasun (apukoutsi, mun oikea käsi ja hyvä ystävä) kanssa palaveri. 4.4.
Tiistaina vähän videota Tänään oli joukkueen kanssa leirivideon katselua. Käytiin läpi monta hyvää juttua ja useita parannettavia asioita lähes joka pelipaikalle. Illalla on vielä ajatuksena päivittää kevään treenisuunnitelmaa videotreenin pohjalta. Valmentamisen yksi suurimmista palkinnoista on nähdä miten pelaajat oppivat uutta ja kehittävät itseään. Poikkeuksetta kukaan meidän jengissä ei ole kasvanut jenkkipallo kainalossa, vaan laji on ollut ennen harrastuksen aloittamista lähes täysin tuntematon. On hienoa katsoa kun uusille pelaajille aukeaa täysin uusi maailma lajin parissa. Uusille ensimmäiset viikot ovat aina turhautumisen aikaa kun tuntuu ettei ymmärrä mistään mitään, mutta muutaman viikon jälkeen palaset alkavat loksahdella paikoilleen ja kehitystä alkaa näkyä. Itse koen että yksi valmentamisen vaikeimmista osa-alueista on uusien pelaajien opettaminen siten ettei asiaa tule liikaa tai ettei asioista tehdä liian vaikeita. Itselle - ja kokeneemmille pelaajille - itsestäänselvät asiat ovat täysin uusia asioita vasta-alkajalle. Täytyy yrittää aina pitää mielessä kunkin pelaajan kokemustaso. Toinen valmentamisen vaikea alue on oman osaamisen ja innostuksen pitäminen kurissa. Luen paljon lajiin liittyviä kirjoja, yritän pitää kontaktia yllä muutamiin kokeneisiin jenkkivalmentajiin, ja käyn aina kun mahdollista työreissuilla rapakon takana vierailemassa treeneissä tai leireillä - ja lähes päivittäin tulee uusia oivalluksia miten jonku pelin tai pelipaikkakohtaisen jutun voisi tehdä toisin. Mutta kun ideaa alkaa miettimään joukkueen kannalta, pitää aina muistaa että sekä yksittäisten pelaajien että koko joukkueen osaamistaso ei välttämättä ole kohdallaan idean toteuttamiseen. Tasapainoilu kokemus- ja vaatimustason kanssa vaatii jatkuvaa harkintaa. Harkintaa vaatii myös mitä tässä jengissä suustaan päästää. Olisi pitänyt vaan olla ottamatta tämäkin homma ... kitinää... mutinaa... 3.4. Maanantai ja ulkokauden avajaiset Jaahas, se olis taas uusi haltuunottoviikko ja kaiken häsän keskellä hölmöilin ottamalla tämän viikon raapustukset vapaaehtoisesti vastaan. Viikonlopun leirin jälkimainingeissa viikko alkoi normaaliin tapaan videota katsoessa ja sen perusteella treenisuunnitelman hiomisessa. Sunnuntaina Phoenix siis pääsi nauttimaan Kotka Eaglesin lämpimästä tunnelmasta, vaikka halli olikin jäätävän kylmä. Tänään oli kauden ensimmäinen ulkotreeni, joten siitä piti ottaa kaikki irti. Videon katselun muistiinpanot olivat sen verran pitkät, että päätin vaihtaa huomisen sisätreenit videotreeniksi. Ensimmäiset ulkotreenit on vähän kuin laidunkauden avajaiset. Pelaajat (ja koutsit) säntäilee sinnetänne kun tilaa onkin reilusti enemmän mihin on totuttu seinien sisällä treenatessa. Saas nähdä kuinka moni tänä vuonna vilustuu ensimmäisen ulkoviikon aikana... veikkaan neljää ;-D Näin viikon aluksi pitäis kai kirjoittaa pari sanaa myös itsestäni. Minä olen Joni, REILU 22v koutsi, lajin parissa kohta kolmekymmentä vuotta. Edelleen tavoitteeja oppia joka päivä lisää lajista. Työt vie suurimman osan viikon tunneista, toimin IT-alalla maajohtajana. Hyvinä puolina on että pystyn itse malke pitkälle junailemaan omat aikataulut, mutta huonona puolena on että aikaeroista ja työmäärästä johtuen päivät usein venyvät pitkiksi ja palavereja joutuu junailemaan ettei niitä tulisi päällekäin treenien kanssa. Monet ystäväni - ja osa joukkueen pelaajista - valittaa ettei ole aikaa. Näin usean vuoden työn ja harrastusten ja muun arjen tasapainoilua optimoineena tulen laittamaan joku päivä tällä viikolla esimerkin päivän ohjelmastani. Jep, nyt muutama työjuttu ja sitten nukkumaan. Huomenna on taas uusi päivä.... |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
|