TORSTAI Torstai oli suoraan sanottuna tylsä päivä. :D Töissä ei tapahtunut mitään kovin mullistavaa. Sihteeripalaveria pidettiin ja yritin suunnitella tulevia työvuoroja. Olin kovasti suunnitellut meneväni salille, mutta loppujen lopuksi en tehnyt töiden jälkeen mitään järkevää. Varailin kirjastosta muutaman kirjan tenttiä varten, mikä oli ainoa saavutus tältä päivältä. Olen siis suorittanut kansainvälisen oikeustieteen kandin tutkinnon ulkomailla, minkä vuoksi mun pitää nyt tehdä eta-tenttejä oikiksessa, jotta voin ruveta käyttämään Suomessa oikeusnotaarin nimikettä. Suunnitelmissa on myös maisteritutkinnon tekeminen Suomessa. PERJANTAI Tänään oli hieman poikkeuksellinen työpäivä. Suurin osa porukasta oli turvallisuuskoulutuksessa, joten meitä oli sihteeritiimissä töitä tekemässä vain muutama. Päivä meni todella nopeasti, kun yritettiin saada kiireelliset asiat tehtyä muutaman henkilön voimin. Töiden jälkeen menin suoraan vanhempieni luona käymään. Perjantaisin meillä on herran kanssa tuplabuukkaus menojen suhteen, joten käyn yleensä lainaamassa äitiltä autoa, jotta päästään molemmat treeneihin. Tänään ei ollut poikkeus. Äitiltä auto lainaan ja sitten suunnaksi tyttöjen säbätreenit. Valmennan siis myös tyttöjoukkuetta, jossa pelaajat ovat iältään 6-9. Tunnin treeneihin mahtuu kyllä kaikenlaista menoa. Välillä itketään, kun maila osui jalkaan, ja välillä juostaan päättömästi ympäri kenttää. Oon valmentanut tätä joukkuetta tämän kauden ja on ollut kyllä hienoa nähdä, miten tytöt ovat kehittyneet vuoden aikana huimasti. Treeneistä lähdin takaisin vanhempien luo. Loppuilta meni sitten tietenkin jääkiekkoa seuratessa. LAUANTAI Normaalisti nukun lauantaisin myöhään, mutta tällä kertaa se ei ollut mahdollista. Tänään meillä alkoi jefutreenit jo klo 8! Täytyy myöntää, että aikaiset treenit ei oo ihan Pakkasen lemppareita. Mulla kesti jonkin aikaa herätä kunnolla, mutta kyllä se kone sieltä sitten käynnistyi ja oli siistiä päästä treenaamaan ihan kunnon kokoisella kentällä. Ehkä näihin aamutreeneihin sitten vielä tottuu. Treenien jälkeen otin hetken lepoa kotona ja sitten lähdettiin Ilkan kanssa kiertelemään kauppoja. Pari tuntia meni kaupoilla, mutta tällä kertaa ei tullu ostettua mitään siistiä. Ainoastaan ruokaa. :D
Treenit ja shoppailu vei Pakkasen voimat, joten pitkästä aikaa nukkuin kunnon päikkärit. Pari tuntia meni unten mailla ja sen jälkeen sitten koomailinkin loppuillan telkkarin ääressä. Olisi ollut kyllä siistiä kertoa, että miten Pakkanen normaalisti viettää lauantait viihteellä, mutta taitaa vanhuus iskeä. :D SUNNUNTAI Joukkue on tänään leirillä Kotkassa, mutta valitettavasti se jäi multa tällä kertaa väliin. Mun sunnuntai kuluu mukavasti tietokoneella ennakkotehtävää tehdessä jatko-opintoja varten. Illalla suuntaan salille, jotta en täysin homehdu kotiin. Tästä päivästä ei tule olemaan siis mitään jännää kerrottavaa. Minäpä jatkan ennakkotehtävän tekemistä (ja joukkuelaisten seuraamista Snapchatissä). Pakkanen kiittää ja kuittaa!
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
|