Haltuunottoviikko #11

4.4.
Tiistaina vähän videota

Tänään oli joukkueen kanssa leirivideon katselua.  Käytiin läpi monta hyvää juttua ja useita parannettavia asioita lähes joka pelipaikalle. Illalla on vielä ajatuksena päivittää kevään treenisuunnitelmaa videotreenin pohjalta. 
 
Valmentamisen yksi suurimmista palkinnoista on nähdä miten pelaajat oppivat uutta ja kehittävät itseään. Poikkeuksetta kukaan meidän jengissä ei ole kasvanut jenkkipallo kainalossa, vaan laji on ollut ennen harrastuksen aloittamista lähes täysin tuntematon.  On hienoa katsoa kun uusille pelaajille aukeaa täysin uusi maailma lajin parissa.  Uusille ensimmäiset viikot ovat aina turhautumisen aikaa kun tuntuu ettei ymmärrä mistään mitään, mutta muutaman viikon jälkeen palaset alkavat loksahdella paikoilleen ja kehitystä alkaa näkyä. Itse koen että yksi valmentamisen vaikeimmista osa-alueista on uusien pelaajien opettaminen siten ettei asiaa tule liikaa tai ettei asioista tehdä liian vaikeita. Itselle - ja kokeneemmille pelaajille - itsestäänselvät asiat ovat täysin uusia asioita vasta-alkajalle. 
Täytyy yrittää aina pitää mielessä kunkin pelaajan kokemustaso.  Toinen valmentamisen vaikea alue on oman osaamisen ja innostuksen pitäminen kurissa. Luen paljon lajiin liittyviä kirjoja, yritän pitää kontaktia yllä muutamiin kokeneisiin jenkkivalmentajiin, ja käyn aina kun mahdollista työreissuilla rapakon takana vierailemassa treeneissä tai leireillä - ja lähes päivittäin tulee uusia oivalluksia miten jonku pelin tai pelipaikkakohtaisen jutun voisi tehdä toisin. Mutta kun ideaa alkaa miettimään joukkueen kannalta, pitää aina muistaa että sekä yksittäisten pelaajien että koko joukkueen osaamistaso ei välttämättä ole kohdallaan idean toteuttamiseen. Tasapainoilu kokemus- ja vaatimustason kanssa vaatii jatkuvaa harkintaa. 

Harkintaa vaatii myös mitä tässä jengissä suustaan päästää. Olisi pitänyt vaan olla ottamatta tämäkin homma ... kitinää... mutinaa...