Haltuunottoviikko #2

Lazy Monday

Viikonlopun töissä valvomisen jälkeen on kiva aloittaa viikko vapaapäivällä. Vaikka mun elämä on tunnetusti täynnä ohjelmaa ja aikatauluja, niin tänään aamulla ei ollut kiire mihinkään! Aamupalan sai syödä rauhassa ja kahvit join, mistäkäs muustakaan, kuin joulupukin tuomasta Phoenix-kupista.

​​
Koska tänään on suunnitelmissa vain treenit illalla, päätin näin ensimmäisen haltuunottopäiväni kunniaksi avata vähän taustoja miten mä päädyin jenkkifutiksen pariin. Taustana mulla on lähes 16-vuoden peliura (normi) jalkapallon parissa ja moni tuttu niistä piireistä ihmettelikin miksi maajoukkuetason pelaaja lopettaa lupaavan uran kesken parhaiden pelivuosien.


Kauden 2013 piti olla paras futisvuosi, sillä tavoittena siinsi naisten EM-kisat Ruotsissa ja olin koko kevään tehnyt kovasti töitä kisapassin eteen. Mutta niin vain kauden ensimmäisessä pelissä polvi sanoi NAPS! ja pelit olit ohi useammaksi kuukaudeksi. Tuolloin vielä tavoitteena oli palata takaisin kentille ja pelata vielä monta hyvää vuotta naisten liigaa, mutta polvi ei ottanut parantuakseen vaikka tein kaikki mitä fyssari käski ja vielä enemmänkin. Niin klassista kuin se onkin, motivaatio ei yksinkertaisesti riittänyt enää toisen leikkauksen jälkeen ja muutenkin siviilielämän pyörteet saivat päästämään irti siitä mistä oli sillä hetkellä helpointa höllätä.

Jenkkifutistreeneihin päädyin tammikuussa 2014 kun ystäväni oli tehnyt jo useamman kuukauden lämmittelytyön mun houkuttelemiseksi lajin pariin. Ja niinhän siinä kävi, että jokin iski isosti kipinää ja jo ensimmäisissä treeneissä tajusin, että tämähän on mun laji ja tätä on pakko päästä kokeilemaan lisää. Oli vapauttavaa olla uusi kokematon pelaaja, eikä se jolta odotetaan koko ajan hyviä suorituksia. En kiellä etteikö futiskentille ole joskus ollut ikävä takaisin, mutta jenkkifutis toi sen saman oppimisen ilon ja treenimotivaation, mikä jäi sinne Espoolaiselle tekonurmelle maaliskuussa vuotta aikaisemmin.

Nyt käynnistyy neljäs kausi lajin parissa ja päivääkään en vaihtaisi pois. Tämä laji ja joukkue on tuonut ympärille uuden elämän ja ison perheen, jonka kanssa voi jakaa isot ilot ja suuremmatkin surut ja onhan tän lajin parista löytynyt puolisokin ;) 

Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, mutta toivottavasti pelivuosia on vielä monta edessä tän lajin parissa! Siinä lyhyt sepustus miten musta tuli jefumimmi, huomenna takasin sorvin ääreen, luvassa vilkaisu mun siviiliammatin maailmaan, pysy linjoilla! ;)

---