Moi taas! Tiistai sujui suhteellisen normaaliin tapaan ja aamutoimien jälkeen suuntasinkin kohti koulua, jossa päivä hurahtikin aina klo 17 asti. Opiskelen siis Turun ammattikorkeakoulussa rakennusmestariksi toista vuotta ja näin miesvaltaisella alalla hääräävänä neitokaisena onkin erittäin tervetullutta, että iltaisin pääsee purkamaan paineita ihanan tulikanalauman kanssa, toki mahtuuhan sinnekin muutama kukko mukaan! Koulun jälkeen menin käymään nopeasti joukkuekaverini Heidin luona sillä olen menossa Heidille kissavahdiksi. Heidi ja myös toinen joukkueemme jäsen Soma seurueineen suuntaavat Dubain auringon alle ja minä olen lupautunut hoitamaan Misse-kissaa sen aikaa. Pikaisen tutustumisen ja paikkojen tsekkaamisen jälkeen, juotiin kahvit ja sen jälkeen olikin aika suunnata treeneihin. Treenit olivat Vaisaaren koululla, jossa treenaamme aina tiistaisin ja sunnuntaisin. Yleensä treenaamme sisätiloissa nopeutta ja liikkuvuutta ja myös tällä kertaa valmentajamme Joni ja Jasu olivat keksineet meille veikeitä harjoituksia nopeuden ja liikkuvuuden parantamiseksi. Treenien päätteeksi käytiin vielä pikaisella kahvilla ja sen jälkeen oli aika kiirehtiä kotiin nukkumaan. XOXO
Mini-Sini
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
|