Phoenix aloitti vuoden vauhdikkaasti järjestämällä tyttöjen jefuleirin Maskun Taponkedon hallissa. Alla tyttöjen jojon Auri Norrmanin kuvaus leiristä. Talvileiri 2.- 3.1. Tammikuun toisen päivän aamu valkeni poutaisena myrskyisän yön jälkeen. Ilmassa oli iloisen odottava tunnelma, tänään olisi tyttöjen talvileirin ensimmäinen päivä. Ilmoittautuneita oli kertynyt kivasti ja treenisuunnitelmat oli hiottu kuntoon. Aamupäivällä kävin hakemassa erilaista treenivarustetta patjoista kypäriin ja hartiasuojiin, auto oli niin täynnä, ettei takaikkunasta nähnyt ulos. Välipalapatukat ja mehut oli hankittu. Kaikki kunnossa siis. Klo 11.34 puhelimeen tuli viesti ”Force majure. Tämän päivän tyttöjen leiri pitää perua! Myrsky on yöllä kaatanut puita Maskussa ja halli on pimeänä. Sitä ollaan korjaamassa mutta ei saada kuntoon kahteen mennessä. Huominen pidetään vielä kalenterissa, mutta jos katkos jatkuu sekin voidaan joutua perumaan.” Voi itku. Ei auttanut muu kuin ottaa yhteyttä kaikkiin osallistujiin ja ilmoittaa peruutuksesta. Ja toivoa, että huominen onnistuu. Itse otin hoitaakseni ilmoittelun ja Katja lähti Maskuun päivystämään, jos paikalle sattuisi tulemaan joku, joka ei ollut ennakkoilmoittautunut. Hallille saavuttaessa kävi ilmi myös se, että hallille johtava tie oli poikki sen yli kaatuneen suuren kuusen vuoksi. Todellinen force majure. Klo 22.10 ”Hallissa on sähköt” Jee, loistavaa. Uusi ilmoittelukierros tulijoille. Huomenna päästään vihdoin treenaamaan. Leiripäivä. Autoon, Oona matkalta kyytiin, ensiapulaukun ja palkintopallojen, ihanat minikokoiset jefupallot ripustuslenkillä, nouto ja kohti Taponkedon hallia. Pienen oviselkkauksen jälkeen, se ei ollut lukossa vain hieman tiukka, kamat sisään ja odottelemaan osallistujia. Paikalle alkoi saapua leiriläisiä, muutama tytöissä jo treenaava ja muutamia, joille laji oli täysin uusi tuttavuus. Juttelin jojona tyttöjen kanssa ja kyselin hieman heidän taustojaan. Toisilla oli jonkinlaista urheilutaustaa muista lajeista, toisilla taas ei. Mukana oli pieniä ja pitkiä, hentoisia ja suurempia. Mutta kuten sanottua, laji sopii kaikille urheilukokemukseen, kokoon tai ikään katsomatta. Tunnelma oli jännittyneen odottava, kun aloimme katsoa jokaiselle tytölle sopivia hartiasuojia ja kypäriä. Hartiasuojien pukeminen sai aikaan kikattelua ja kypärät huudahduksia ”eihän täältä nää mitään” ”tää on tosi painava”. Tyttöjen valmentaja Minttu otti leiriläiset haltuunsa ja pienen seuraa ja lajia käsittelevän esittelyn jälkeen treenit alkoivat lajityypillisellä lämmittelyllä ja kevyellä venyttelyllä. Sitten tytöt pääsivätkin suoraan tositoimiin. Varusteet päälle ja taklausharjoituksiin. Jokainen pääsi kokeilemaan taklausta taklaustyynyihin. Ensin hitaammin ja itse tönäisten, sitten kovempaa niin, että me patjojen pitäjät hieman tönäisimme vastaan. Tytöt suoriutuivat mahtavasti, ja jokaisella kierroksella taklauksiin tuli lisää rohkeutta ja voimaa. Taklauksesta leiriläiset siirtyivät kokeilemaan pallon kantamista ja pallonkantajan kiinniottamista. Kukin sai vuorollaan olla pallonkantaja ja kiinniottava puolustaja. Harjoituksessa sai tuntumaa siihen, millaista on yrittää lukea pallonkantajan liikkeitä ja ehtiä sitten ottamaan pallonkantaja kiinni. Pienen juoma- ja hengähdystauon aikana kyselin uusilta lajiin tutustujilta mille on tuntunut. Hymyssä suin kaikki vastasivat, että on ollut tosi hauskaa ja erilaista kuin mikään muu. Yksi tytöistä totesi nauraen, että taklaamassa oli kivasti päässyt purkamaan paineita. Viimeisenä vuorossa oli pallon kiinnioton harjoittelua. Tytöt saivat kokeilla millaista on heittää ja ottaa kiinni palloa, joka ei olekaan pyöreä. Ja koska kaikki sujui niin hyvin ja luontevasti, ehdittiin vielä harjoitella pallon kiinniottoa juostessa sekä testaamaan 1vs1 ja 2vs2 pelejä, jossa osa pelaa laitahyökkääjän paikkaa ja koittaa ottaa palloa kiinni ja osa puolustajaa, jotka yrittävät estää kiinnioton. Syntyipä siinä tiimellyksessä muutama interikin. Paljon onnistumisia, kannustusta, hurrauksia ja naurua. Tiiviin kaksituntisen jälkeen leiriltä lähti kotiin iloisia ja uudesta kokemuksesta innostuneita tyttöjä, jotka kyselivät jo missä seuraavat treenit pidetään. kuva: Jenni Nurmi
Tervetuloa mukaan tyttöjoukkueeseen, nähdään treeneissä! Auri -tyttöjen joukkueenjohtaja #19 Myös Phoenixin naisten joukkue jatkoi treenejään joulutauon jälkeen tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Tammikuun lopulla pidettiin myös kahdet avoimet treenit, joihin osallistui yhteensä noin 5 uutta kokeilijaa. Jos nämä treenit jäivät sinulta välistä ota yhteyttä ja lähde rohkeasti mukaan kokeilemaan.
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
|