Linebacker, tukimies, tukinainen, tukihenkilö? -Rakkaalla valmennettavalla on monta nimeä.18/5/2021 Linebackereitä on yhtäaikaisesti kentällä muodostelmasta riippuen yleensä kolme tai neljä. Tämä tiiviiksi ryhmäksi muodostunut joukko asettuu puolustuksen linjan taakse ja heidän pääasiallisena tehtävänä on pysäyttää hyökkäyksen juoksupeli. Heittopeleissä linebackerit ovat joko mukana puolustamassa heittouhkaa tai antamassa painetta pelinrakentajalle ryntäämällä pelinrakentajaa kohti yhdessä puolustuksen linjan kanssa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tällaisen puolustuksen keskikentän työjuhdan tulee olla ominaisuuksiltaan hyvin monipuolinen. Varma ja voimakas taklaaja mutta kuitenkin samaan aikaan ketterä ja nopea pallotaituri. Toteutuuko tämä kaikki siis minun osaltani? Olenko kentän monipuolisin urheilija? Yhtä voimakas kuin Kippari Kalle, nopea kuin Usain Bolt ja tuossa kaikessa sivussa napsin pallot taivaalta kuin Atlanta Falconsin Julio Jones. Faktahan on se, että en ole. Aloitin jenkkifutiksen keväällä 2015. Pelipaikaksi määräytyi puolustuksen takakenttä, kulmapuolustaja jos oikein tarkkoja ollaan. Vaikka vuodesta toiseen yritykseni oli tulla paremmaksi kyseisellä pelipaikalla ja olla hyödyksi joukkueelleni koin kokoajan etten vain yksinkertaisesti sovi sinne. Kulmapuolustajan pääasiallinen tehtävä on puolustaa heittopelejä -minä inhosin niitä. Olin jatkuvasti vähän liian aggressiivinen ja malttamaton heittopeleihin ja ehdottomasti isoimmat kiksit sain kun vastassa oli juoksupainotteinen joukkue. Harmi vain, että kulmapuolustajalle harvemmin jäi mitään taklattavaa ahneiden linebackereiden rynniessä ensin apajille. 2019 pelipaikkani kuitenkin muuttui ja pääsin siirtymään muutaman askeleen lähemmäksi keskikenttää, ulommaksi tukimieheksi. Tällä paikalla pystyin hyödyntämään aikaisempaa pelikokemustani takakentältä koska olin oppinut puolustamaan heittokuvia sekä kääntämään juoksupelin suunnan sisään ettei nämä pääse leviämään kohti sivurajaa. Pelipaikan vaihtaminen mahdollisti myös vihdoin sen, että pääsin saamaan oman siivuni myös juoksupelien puolustamisessa.
Onko se sitten helppoa? -Ei ole. Linebackerina saat tottua ottamaan turpaan sinua vahvemmalta hyökkäyksen linjapelaajalta, saat hyytyä juoksukilpailussa sinua nopeammalle keskushyökkääjälle sekä hävitä taistelun pallosta vikkelämmälle laitahyökkääjälle mutta sitähän se pelaaminen on. Kun puolustuksen puolella jokainen hoitaa oman tonttinsa ja pelaa yhteen on nämäkin vastustajan huippu-urheilijat mahdollista päihittää. Mikä on sitten parasta siinä, että on linebacker? Se, että saa skabata puolustuksen linjan kanssa siitä kuka saa eniten taklauspisteitä pelissä? Se, että kehittyy peliälyllisesti tai fyysisesti? Ne kaikki inside vitsit mitä viljellään ehkä joskus liikaakin? Vai ne kannustavat ja yhteen hiileen puhaltavat ystävät ympärillä? Jollekin se voi olla vain joku näistä, minulle se kuitenkin taitaa olla kaikki tämä. #4
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
|