Tammikuussa järjestetylle tekniikkaleirille osallistui noin 160 naispelaajaa ympäri maata. West Coast Phoenix suuntasi Pajulahteen yhteensä 11 pelajan voimin. Oon itse pelannut jenkkifutista noin vuoden verran ja osallistuin leirille ensimmäistä kertaa. Menomatkalla vähän jännitti, millaisia tuntemattoman valmentajan treenit ovat, millainen porukka meitä on ja jaksanko edes vetää treenit loppuun.
Leiriin kuului neljä kahden tunnin tekonurmitreeniä, kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina. Lauantaina järjestettiin myös kaksi luokkahuonetuntia, joissa käytiin läpi pelipaikkojen teoriaa valmentajien kanssa. Lauantaina puolustus ja hyökkäys harjoittelivat erikseen ja sunnuntaina harjoitusvuorot jaettiin pelikokemuksen perusteella. Tekniikkaleirillä treenasin puolustuksen takakenttää aloittelijoiden porukassa. Kertailtiin aluksi ihan perusjuttuja backpedalista pallon kiinniottoon. Päästiin myös blokkaamaan, harjoittelemaan miespuolustusta ja taklaamaan. Useiden toistojen ansiosta tekniikat jäivät hyvin mieleen ja sain varmuutta omaan treenaamiseen. Harjoitukset olivat monipuolisia ja hyvä yhteishenki db-porukan kesken kannusti treenaamaan täysillä. Omasta joukkueesta löytyy paljon pelikokemusta ja treeni omantasoisessa seurassa olikin ihan erilaista kuin oman porukan kesken. Varsinkin sunnuntaina, kun päästiin harjoittelemaan aloittelevien rissujen kanssa, sai välillä tuntea itsensä ihan ketteräksi puolustajaksi, hah. Olisin toivonut ehkä hieman enemmän henkilökohtaista palautetta valmentajilta - mitä kehittää ja mihin voi olla tyytyväinen. Muuten leiri oli hyvä kokonaisuus, ja db-ryhmän kanssa oli mukava harjoitella. Oli kiva laittaa viikonlopun ajaksi muut jutut syrjään ja keskittyä vain jenkkifutikseen!
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
|