Offseason on pyörähtänyt hyvin käyntiin ja joukkue on päässyt sisätiloihin treenaamaan. Muutoksiltakaan ei Phoenix ole välttynyt, sillä alusta asti mukana olleet joukkueen päävalmentaja Joni Lehtomäki sekä linjavalmentaja Timo Jansen ilmoittivat kauden 2020 päätyttyä jättäytyvänsä valmennusringistä. Useat viime vuosilta tutut apuvalmentajat ovat allekirjoittaneet valmennussopimuksen kaudelle 2021 ja uutena mukaan valmennusrinkiin on saatu myös uutta tietoa ja taitoa, kun hyökkäyksen linjavalmennukseen on astunut mukaan Janina Nyman Turku Trojansista. Uusi valmennusrinki loi yhdessä alkusyksystä tavoitteet ja harjoittelusuunnitelman offseasonille ja vuoden 2020 lähestyessä loppuaan, on joukkueen harjoitussuunnitelma hyvin aikataulussaan. Ohessa mietteitä Janinalta ja laitahyökkääjien valmentajalta Christopher Cousinerielta. Janina Nyman: 7 vuotta sitten kuuntelin muutaman kuukauden ajan, kuinka yksi kaverini kertoi mahtavasta harrastuksesta, jonka hän oli aloittanut: jenkkifutiksesta. Päätinpä sitten itsekin lähteä kokeilemaan ko. lajia Raisioon ja sille tielle olen jäänyt. Olen pelannut Raision lisäksi myös Turussa pari kautta ja loukkaantumiseni jälkeen siirryin valmennusrinkiin. Valmensin viime kaudella hyökkäyksen linjaa Turussa, kunnes korona sulki treenipaikat keväällä. En palannut enää valmentamaan koronasulun päättymisen jälkeen, koska olin raskaana ja oma olotila alkoi olla jo melkoisen raskas. Ajatuksena oli ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin seurata jenkkifutista vain katsomosta mutta kun Raisiosta tuli houkutteleva tarjous lähteä valmentamaan, en voinut vastustaa kiusausta. Raision suurin vahvuus on aina ollut hyvä joukkuehenki. Minutkin otettiin oikein hyvin vastaan niin vanhojen tuttujen kuin uusienkin tuttavuuksien puolesta, vaikka tilanne oli joukkueelle uusi, kun alusta lähtien mukana ollut linjavalmentaja Jasu oli poissa ja minä tulin tilalle. Tässä kohtaa täytyy vain olla super ylpeä linjapelaajien muutoksensietokyvystä. Samalla olen super ylpeä pelaajien motivaatiosta tulevaa kesää ajatellen. Reeneissä on hyvä pöhinä ja vaikka henki on hyvä ja naureskellaan niin hyvin näkee, että rima on asetettu todella korkealle ja jokaisen tavoitteena on rima ylittää kirkkaasti. Uskon täysin sydämin meidän linjoihin ja heidän tahtoonsa olla ensi kesänä paremmassa iskussa kuin koskaan ennen. Christopher Cousinerie:
Cousiks kutsutaan, virallisesti Christopher! Lajin parissa ollut 4 vuotta (seurannut pidempään), mutta muuten viettänyt paljon aikaa jääkiekon parissa. Valmentaminen Phoenixin rosterissa on ollut innostavaa ja opettavaista. Valmennusjengissä on hyvä porukka, jonka lisäksi hyvin innostuneet/motivoituneet pelaajat ylläpitää pöhinää! Ensimmäinen kausi vaahterassa osoitti sen, että meidän rosterilla on potentiaalia haastaa ja pärjätä liigassa. Kehitettävää on ja niihin ollaan pureuduttu off-season treeneissä, jotka ovat lähteneet mainiosti käyntiin! Tästä kuuluu iso kiitos pelaajille ennakkoluulottomasta työskentelystä. Itse koen, että pelaajat ovat olleet hyvällä asenteella ja mielellä mukana. Pelaajien työskentelystä näkee sen, että ensi kaudella karistetaan altavastaajan apina selästä ja lähdetään vääntämään voitoista!
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
|