West Coast Phoenix – Mikkeli Bouncers
04.06.2017 Kerttulan urheilukeskus, Raisio West Coast Phoenixin kotipelikausi potkaistaan käyntiin 4.6., kun Phoenix saa vieraakseen Lady Bouncersin Mikkelistä. Viime vuonna Phoenix vei joukkueiden keskinäisen ottelun maalein 8-0, mutta kauden päätteeksi Lady Bouncers kruunattiin divisioonan mestariksi. Kova kamppailu siis luvassa, kun pelipallo potkaistaan liikkeelle klo14 Raision Kerttulan urheilukentällä. West Coast Phoenix kärsi avausottelussa niukan 6-14 tappion Hyvinkään Falconsin vieraana. Ratkaisua haettiin aivan viimeisen neljänneksen loppuun asti ja tällä kertaa Haukka-naiset vetivät pidemmän korren lintujen otellessa paremmuudestaan. ”Paljon oli pelissä hyvää, mutta myös kehitettävää. Isoissa, tiukoissa peleissä Falcons sai tällä kertaa onnistumisia, joihin emme itse pystyneet. Tappiosta huolimatta voimme kuitenkin olla tyytyväisiä ensimmäiseen matsiimme”, toteaa joukkueen päävalmentaja Joni Lehtomäki. Toisella ottelukierroksella Phoenix vietti taukoviikkoa ja sai rauhassa hioa kuvioitaan kotiavaukseen. Päävalmentaja Lehtomäki uskoo, että tulevana sunnuntaina kentällä nähdään tiukkaa vääntö sarjapisteistä: ”Viime kauden matsi Lady Bouncersia vastaan oli kovaa vääntöä puolin ja toisin. Uskon, että tänä vuonna taistelu pisteistä on vielä entistä kovempaa. Lady Bouncers on kehittynyt talven aikana, mutta niin olemme mekin. Olemme vahvoilla, kunhan pidämme oman pelimme kasassa.” Vierasjoukkue Bouncers aloitti kautensa vahvasti, kun se kukisti vieraskentällä Jyväskylä Jaguarsin selkeästi 0-54. Bouncersin kovin pistenikkari oli keskushyökkääjä Emilia Kemppi. Toisella kierroksella Bouncers kohtasi kotikentällään Saintsin Tampereelta. Tällä kertaa sarjapisteet lähtivät tiukan matsin jälkeen manselaisten matkaan maalein 0-12. Molemmilla joukkueilla on siis tileillään niukat tappiot edellisistä otteluistaan ja sunnuntaina varmasti sekä Phoenix, että Bouncers haluaa kartuttaa pistepussiaan voitolla! Lähde siis kannustamaan Phoenix-parvi kauden avausvoittoon! Otteluun ilmainen sisäänpääsy. Paikalla myös kioski, jossa tarjolla grillimakkaraa ja virvokkeita pikkurahalla, Tervetuloa!
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
|