Kuusi edustusjoukkueen pelaajaa osallistui naisten tekniikkaleirille Pajulahdessa, joka oli tarkoitettu useamman vuoden pelanneille pelaajille ja oli samalla maajoukkueen avoin katsastus. Matka starttasi jo perjantai iltapäivästä kahdella autolla, jotta ennen lauantain ensimmäisiä treenejä jokaisella olisi kunnon yöunet nukuttuna. Perille saavuttuamme saimme huoneet, jonne pääsimme heittämään kaikki kamat ja sen jälkeen syömään. Ruokailun jälkeen vietimme loppu illan oleskelemalla ja viettämällä ystävänpäivää ja valmistauduimme viikonlopun rankkaan rutistukseen. Lauantai aamuna herätys 7.00 ja ensimmäisenä suuntasimme aamupalalle. Aamupalan jälkeen vaatteiden vaihto, kamat kantoon ja suunta kohti hallia. Hallilla ensimmäisenä tervehdykset, valmennuksen ja huollon esittely, jonka jälkeen jakauduimme pelipaikkakohtaisiin ryhmiin. Joukkueestamme mukana oli yksi rissu (laitahyökkääjä), runningback (keskushyökkääjä), corneri (kulmapuolustaja) ja safety (takapuolustaja) sekä kaksi linebackeria (puolustuksen tukimies). Ensimmäiset kaksi tuntia kestävät treenit menivät nopeasti, jonka jälkeen suunnattiin pikasuihkun kautta syömään. Ruuan jälkeen tunnin kestävä pelipaikkakohtainen teoria luokassa ja taas vaatteiden vaihdon kautta treenaamaan. Lauantaina klo 17 päivän toiset kahden tunnin treenit paketissa ja taas oli aika syödä. Ruuan jälkeen koko porukalle vedettiin pientä iltajumppaa, jonka jälkeen loppuilta oli vapaata. Loppuillan oleskelimme rauhassa ja juttelimme päivän tapahtumista. Viimeinen yö nukuttu ja aamupalan kautta treenille. Toiseksi viimeisen treenin lopussa pääsimme jo pelaamaan 7vs7 peliä. Jälleen kerran treenin jälkeen pikasuihku ja syömään. Ruuan jälkeen tunti luokassa pelipaikkakohtaisesti ja sen jälkeen viimeiselle treenille. Loppuhuipennukseksi viimeiset 40 min treenin lopusta pääsimme pelaamaan 11vs11. Treenin pääteeksi yhteiset kiitokset ja suihkun kautta kotimatkalle. Leiri oli kaikin puolin antoisa: yhteensä 8h treeniä, uutta oppia tuli paljon ja sitä kautta oivalluksia miten omaa pelaamista pystyy parantamaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti kautta 2020!! #86
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkistot
December 2022
Kategoriat
All
|