Try Outista mukaan osa #4

Rookien syntytarina 
​
Ihan muutama kuukausi sitten, tarkemmin ottaen yhtenä elokuisena lauantaina 
olin kaverin kanssa Ruskon urheilukentän laidalla seuraamassa 
Rusko Mayhemin kauden viimeisiä pelejä.

Avomies pelasi ensimmäistä kauttaan Mayhemin riveissä, joten kesän aikana olin ikään kuin pakon sanelemana opetellut jenkkifutiksen säännöt. Näin osasin sitten kentän laidalla kannustaa, niin kuin kunnollisen tyttöystävän kuuluukin ilman, että aiheuttaisin turhaa myötähäpeää kyselemällä jatkuvasti tyhmiä ja tuuletellessani väärissä tilanteissa. 

Coolina siinä siis pilottilasit silmillä seurailtiin Mayhemin dominointia pelikentällä. Pelin analysointiin taidot ei riittänyt, mutta eihän sitä onneksi kukaan tiennyt. 
Pelin siinä pyöriessä erittäin särmän oloinen nainen tuli luoksemme ja kysyi olemmeko ikinä lajia kokeilleet. Vastattuamme kielteisesti saimme kuulla ylistyspuheen jenkkifutiksesta ja erityisesti sitä pelaavasta naisjoukkueesta: West Coast Phoenixista. 

Seuraavana maanantaina olisi Try out-treenit, ja lupasimme saapua paikalle. 
Olen urheillut koko pienen ikäni. Lajitaustani koostuu kuitenkin varsin 'taktisesti yksinkertaisista' lajeista: teini-ikäisenä uin, ja sittemmin juoksin pitkiä matkoja sm-tasolla. Juoksun jäätyä, tuli liikkumisesta enemmän 'mitä tänään haluaisi tehdä' -tyylistä. Harrastin potkunyrkkeilyä vuoden verran ja samalla hieman harmittelin, ettei tämän ikäisenä oikein enää pysty aloittamaan mitään joukkuelajia. 

Sitten menin West Coast Phoenixin try out treeneihin. 

Tuona kohtalokkaana iltapäivänä tihutteli vettä. Treenipaikalle löysi helposti kuuntelemalla mistä suunnasta kuuluu kovaa kälätystä. Alkuun otettiin hieman lämpöä, mutta tutun vartin juoksemisen sijaan täällä verkattiinkin tekemällä erilaisia hyppy-pomppu-juoksu -juttuja edestakas. Monet niistä oli tuttuja, mutta niille oli annettu ihan käsittämättömiä nimiä. Porukka jaettiin kolmeen osaan, joissa käytiin kolme eri harjoituspistettä läpi.

Suojavarustus niskaan ja menoksi! (Ne päällä oli tässä vaiheessa oli todella cooli olo) 
Ensimmäisenä pääsin ihmettelemään, mitä tekee running back. Jos sitä olisi tässä vaiheessa kysytty, olisin repuuttanut tentin. Muoviset kartiot piti kuvitella olemaan linjapelaajia, joka tötterövälillä oli oma numerokoodinsa ja erilaisilla juoksukuvilla oli hassuja nimiä. Sain (yrittää) myös taklata!

Toisella pisteellä paneuduttiin Wide Receiverin eli rissun eli laitahyökkääjään rooliin. Tästä tiesin teoriassa jotain, sillä parempi puolisko pelaa juuri kyseistä pelipaikkaa. Osaan kyllä juosta, mutta kopit oli vähän hakusessa. Kovin kiirastuli oli kuitenkin piste, jossa käytiin linjan juttuja läpi. Edessäni seisoi se samainen try out -treenejä meille mainostanut, puolet minua isompi ja vahvempi särmä muija. Valmentaja vieressä kehotti tekemään harjoitteet puolella teholla ja nauroin mielessäni ajatukselle että itsellä on 90% pelissä ja tällä #72:lla varmaan 5%.. Selvisin kuitenkin tästäkin koettelemuksesta ehjänä ja henkisenä voittajana! 

Tämän pienen pintaraapaisun myötä koko laji tuntui edelleen harvinaisen sekavalta, mutta silti äärimmäisen mielenkiintoiselta ja monipuoliselta. Lisäksi fyysisyys on se, mitä itse urheilulta kaipaan ja sitä ei todellakaan jenkkifutiksesta puutu. Sisäisen kilpailuvietinkin saa antaa pelitilanteissa kukoistaa rajoittelematta! Pelipaikat ovat luonteeltaan niin laidasta laitaan, että jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Olen alkanut pikkuhiljaa oppia jenkkifutiksen slangia, ja nykyään saatan jopa ensimmäisellä selittämällä ymmärtää, mitä pitäisi tehdä. Tämän lajin sisään pääseminen vaatii pitkää pinnaa, mutta onneksi kaikki oppiminen on ollut äärimmäisen mielenkiintoista jaa palkitsevaa. Eikä kukaan kuulemma ikinä opi kaikkea, se lohduttaa silloin kun tuntee juoksevansa päättömästi juuri niin kuin ei pitänyt. 

Mutta kaiken tämän lajin luonteen ylistyksen ohella parasta toistaiseksi vielä lyhyellä jefumatkallani on ollut uskomaton joukkuehenki, joka on jo nyt tehnyt Phoenixista niin rakkaan. Jo ensimmäisistä päivistä lähtien olen kokenut olleeni  osa porukkaa, joka on samanaikaisesti tsemppaava, rohkaiseva, asennetta täynnä ja sopivasti hullu. Olen jäänyt totaalisesti koukkuun tähän touhuun, joten varoituksen sanana jokaiselle try out -treeneihin tulevalle: Sama voi käydä juuri sinulle! Lohdutuksen sana kuitenkin heti perään: Tää on niin huippua!! 

Ennen kotona tuli vähän väliä sanomista, kun hartiasuojat olivat treenien jäljiltä jääneet eteisen lattialle lojumaan. Mutta ei enää, nykyään niitä lojuu siellä kahdet. 
​
-Emmi, vielä vailla pelinumeroa