Naisten Vaahteraliiga päästään pelaamaan kaudella 2022 kuuden joukkueen voimin. Viime vuonna sarjassa pelanneiden West Coast Phoenixin, Turku Trojansin, Mikkeli Bouncersin ja Helsinki Wolverinesin lisäksi naisten korkeimmalle sarjatasolle nousee Tampere Saints ja Lohja Lionessess. Sarjan laajeneminen luo lisää kilpailullisuutta ja kovatasoisten pelien myötä sarja antaa monelle pelaajalle hyvän valmistautumisen heinä-elokuun vaihteessa pelattaviin MM-kotikisoihin.
West Coast Phoenixin osalta Vaahteraliigakausi käynnistyy sunnuntaina 15.5., kun joukkue matkustaa viime vuoden pronssimitalistin Bouncersin vieraaksi Mikkeliin. Virallisesti naisten Vaahteraliigan osalta kausi käynnistyy jo päivää aiemmin, kun nousijajoukkueet Tampere Saints ja Lohja Lionessess kohtaavat toisensa Tampereella. Avauskierroksen kolmannessa ottelussa kohtaavat viime vuotiset finaalijoukkueet Turku Trojans ja Helsinki Wolverines. West Coast Phoenix lähtee kolmanteen Vaahteraliigakauteensa uuden päävalmentajan Mikko Ranta-ahon komennossa. Aikaisemmin poikien ja miesten joukkueita pääasiassa Sipoo Bulldogsissa valmentanut Ranta-aho otti syksyllä haasteen vastaan ja päätti lähteä haastamaan omaa osaamistaan naisten Vaahteraliigan puolelle. Mukanaan Sipoosta hän toi oman pelikirjansa, jota Phoenix on tehokkaasti ajanut sisään koko offseasonin. Vaikka edelleen korona on asettanut kapuloita Phoenixinkin rattaisiin, uskoo Ranta-aho suojattiensa olevan valmiina kauteen. “Joukkue on yhtenäinen ja hyvin fokusoitunut lähenevään kauteen. Offseason on mennyt paremmin mitä osasin odottaa. Tietysti kaikista peleistä ei ehkä ihan riittävästi toistoja olla saatu, mutta sekin asia korjaantuu kauden mittaan.” Kuten aiempina kausina, Phoenixin pelaajistosta löytyy paljon kokemusta omaavia pelaajia, mutta myöskin useampi lahjakas tulokas. Kysyttäessä kenen pelaajan tekemiseen kaudella kannattaisi kiinnittää huomiota, Ranta-aho vastaa diplomaattisesti: “En lähde nimeämään yksittäisiä pelaajia, sillä niin moni ansaitsisi tulla ylösnostetuksi. Sen sijaan kehotan katsojia kiinnittämään huomiota miten hyökkäyksessä yhteispeli pelinrakentajan ja laitahyökkääjien kanssa sujuu, ja toisaalta miten hyökkäyksen linja antaa aikaa pelinrakentajalle heittoihin. Puolustuksessa kiinnittäisin huomiota puolustuksen linjan ja linebackien yhteistoimintaan.” Mikkeli Bouncers Avausottelussa Phoenix matkustaa Mikkeliin Bouncersin vieraaksi. Jo monena vuotena joukkueiden väliset ottelut ovat olleet tiukkoja, kuten varmasti tänäkin vuonna. Viime vuonna Bouncers vei molemmat joukkueiden väliset kamppailut. Mikkeliläiset ovat tunnetusti fyysinen joukkue, jolta löytyy myös paljon taitoa ja kokemusta. Etenkin joukkueen keskushyökkääjät Emilia Kempin johdolla ovat vahvoja etenemään, ja erilaisiin linjan takana tapahtuviin kikkapeleihin voidaan myös varautua. Mikkeliläiset ovat jo useamman vuoden tehneet hyvää yhteistyötä toisen savolaisen seuran, Kuopio Steelersin kanssa. Uutena nimenä mikkeliläisten riveistä löytyy viime vuodet Turku Trojanssia edustanut kuopiolainen Evi Laajapuro. Oman haasteensa kuitenkin mikkeliläisten kauteen valmistautumiseen toi joukkueen amerikkalaisen päävalmentajan viime hetken irtisanoutuminen tehtävästä vain kuukausi ennen kauden alkua. Nähtäväksi siis jää miten joukkue pystyy kestämään nopean muutoksen ja jatkaako joukkue tutulla, mutta tehokkaalla vanhalla pelikirjalla. Turku Trojans Viime vuoden Suomen mestari Turku Trojans on hyvin tuttu paikallisvastustaja Phoenixille. Trojans ei pelaajarosterin leveydellä leveile, mutta joukkueen kokeneet ja monipuoliset runkopelaajat pystyvät pitämään joukkueen tekemisen tason vuodesta toiseen hyvänä. Etenkin suomalaistunut Lea Kazas on molemmilla puolilla palloa joukkueelle hyvin tärkeä tekijä. Joukkueen hyökkäykseltä on totuttu näkemään laadukkaita heittopelejä ja viime vuodet keskushyökkääjänä rinnakkain pelanneet Kazas ja Laura Pulkkinen osaavat myös edetä tehokkaasti juosten. Hyökkäyksen rinnalla ei kalpene joukkueen puolustus, jossa riittää nopeutta ja taklausvoimaa. Viime vuonna turkulaisten takakentällä useamman syötönkatkon napannut Hanna Ropanen on monen pelinrakentajan kauhu. Helsinki Wolverines Naisten Vaahteraliigan kestomenestyjä Wolverines jäi viime vuonna sarjassa toiseksi ja lähteekin varmasti kovalla sykkeellä palauttamaan maljaa takaisin pääkaupunkiseudulle. Joukkueen pitkäaikainen päävalmentaja Pekka Lamminsalo on saanut hiottua joukkueesta vuosien varrella tasaisen kokoonpanon, jonka kokeneiden maajoukkuepelaajien johdolla on tottunut pelaamaan ihailtavan suoritusvarmasti pelistä toiseen. Joukkue sai mielenkiintoisen lisän hyökkäykseensä, kun edelliset kaudet 1-divisioonassa pelanneen Kotka Eaglesin kokenut Essi Söderholm siirtyi helsinkiläisten väreihin keskushyökkääjän/pelinrakentajan paikalle. Wolverines sai myös kivenkovan paluumuuttajan, kun linjapelaaja Anni Alanko palasi Wasa Royalsin riveistä helsinkiläisten riveihin. Tampere Saints Viime kaudella 1-divisioonasta vauhtia hakenut tamperelaisjoukkue on Phoenixille tuttu vastustaja niin peli- kuin harjoituskentiltä. Joukkueet ovat useana vuotena tehneet talvikaudella yhteistyötä erilaisten harjoitusotteluiden muodossa. Tamperelaiset ovat tehneet tasaista kehitystyötä joukkueena vuodesta toiseen ja joukkueen ydin onkin jo pitkään pelannut yhdessä. Joukkueen laitahyökkääjä Lotta Ahosta voidaan kuvata yhdeksi Naisten Vaahteraliigan lahjakkaimmaksi pelaajaksi. Jenkkifutisoppia poikien kanssa kartuttanut Ahonen on varmakätinen pelaaja, joka on varmasti pelinrakentaja Emilia Rädyn ykkös heittokohde. Edelliskauden Vaahteraliigassa hopeamitallit kaulaansa saaneilla Saintsittarilla on varmasti kova halu näyttää ja lunastaa takaisin paikkansa yhtenä maan kärkijoukkueena. Lohja Lionesses Ensimmäistä kertaa Naisten Vaahteraliigaan noussut Lohja Lionesses on on seurannut seuran miesten jalanjäljissä ja nyt leijonalauma lähtee haastamaan muita joukkueita korkeimmalla sarjatasolla. Lionesses on nuori joukkue maustettuna muutamalla kokeneella pelaajalla. Joukkueen ehkä kirkkain tähti on kokenut laitahyökkääjä Jenna-Jemina Seiles. Alkukauden amerikassa ahkeroiva Seiles oli viime vuonna Trojansin mukana voittamassa Vaahteramaljaa. Lionessesilla on myös farmisopimus Hämeenlinna Tigersin kanssa, jonka riveistä Lohjalaiset saavat varmasti lisää leveyttä rosteriinsa. Vaikka joukkueella ei vielä kokemusta korkeimmasta sarjatasosta olekaan, eivät he varmasti lähde sarjaan nöyristelemään, eikä yksikään joukkue voi aliarvioida tätä petolaumaa. Vähän esimakua Phoenix saikin jo Lionessesin vireestä, kun joukkueet kohtasivat scrimmagen merkeissä huhtikuun alkupuolella. Kotiotteluiden osalta Phoenixin kausi käynnistyy lauantaina 21.5. Voiko kautta avata kotiyleisön edessä muulla paremmalla tavalla, kuin paikalliskamppailulla Turku Trojansia vastaan? Tuttuun tapaan Phoenixin otteluissa selostaa osaava kuuluttaja ja kioskista löytyy tarjoiluja moneen makuun. Nähdään kesällä Kerttulassa!
0 Comments
Jefun ABC tulee jälleen! Seuramme tuomarit Jani Sipi sekä Juhani Bruun saivat osan yksi jälkeen paljon positiivista palautetta sekä nyt kesällä toivomuksia osasta 2. Toiveisiin on vastattu ja osa 2 järjestetään 30.1.2022 klo 13-17 Raision kaupungintalon valtuustosalissa.
"Ensimmäisen osan tavoin yritämme kertoa asioista ”kansankielellä” ja lainata vain vähän suoraa sääntökirjan tekstiä. Osan 2 aihe on yleisimmät virheet, niihin liittyvät tulkinnat, virheiden toimeenpano ja vaikutus seuraaviin yrityksiin. " Kuvailee Jani Sipi tilaisuuden sisältöä. Tilaisuus on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Noudatamme tilaisuudessa voimassa olevia ohjeistuksia liittyen covid-19 virukseen. Tervetuloa! West Coast Phoenix on nimittänyt uudeksi päävalmentajakseen Mikko Ranta-ahon. Neljänkymmenen vuoden jenkkifutiskokemuksen omaava Ranta-aho on vaikuttanut pitkään Sipoo Bulldogsissa ja tulevalla kaudella 2022 hän tekee uuden aluevaltauksen valmentamalla ensimmäistä kertaa urallaan naisten Vaahteraliigassa.
”Lähdimme hakemaan kokenutta päävalmentajaa avoimen haun kautta. Mikko otti yhteyttä hakemukseen liittyen ja keskusteltiin hänen kanssaan pitkään joukkueen tahtotilasta, tavoitteista ja nykytilanteesta. Yhteisymmärryksessä päätettiin lähteä projektiin ja kirjoittaa päävalmentajasopimus hänen kanssaan tulevalle kaudelle. Mikon mukanaan tuoma laji-, sekä valmennuskokemus on juuri sitä mitä lähdettiin etsimään ja hän tuo loistavan lisäyksen osaamista nykyiseen valmennusryhmään. Uskon vahvasti että tulevalla kaudella tullaan liigakentillä näkemään hyvin valmistautunut ja entistä nälkäisempi West Coast Phoenix.” kertoo seuran puheenjohtaja Ronja Sulin uuden päävalmentajan nimittämisestä. Mikko Ranta-aho aloitti oman pelaajauransa ECG:ssä ja siirtyi muuton myötä Keravan Bulldogsiin pelaamaan vuonna 1983. Bulldogsin organisaatiossa vierähtikin useampi vuosikymmen ja miesten edustusjoukkueen päävalmentajan pestistään Ranta-aho eläköityi kauden 2018 päätteeksi. Parin vuoden tauon jälkeen Ranta-aho kuitenkin palasi päävalmentajan paikalle kaudeksi 2021, tällä kertaa Bulldogsin ja Turku Trojansin poikien U17 yhdistelmäjoukkueen päävalmentajaksi. ”Olin jo päättänyt palaavani eläkkeelle, mutta Phoenixin valmentajahaku sai minut pyörtämään päätöksen. Olen aiemmin sanonut, että hyvän naisjoukkueen valmentaminen tai Vaahteraliigassa valmentaminen voisivat saada minut palaamaan valmennustehtäviin. Ajatuksen Phoenixin valmentamisesta ehdin jo kertaalleen hylätä etäisyyden takia, mutta keskusteluni Ronjan kanssa ja hyvä kokemus viime vuotisesta yhteistyöstä Varsinais-Suomeen välimatkasta huolimatta saivat minut lähtemään tähän tehtävään. Lisäksi Phoenixin yhteisö vaikuttaa hyvin organisoidulta ja hyvä muu valmennustiimi lisäävät entisestään luottoa tähän projektiin.” Ranta-ahon rinnalla Phoenixin valmennuksessa jatkavat viime kauden tapaan Valtteri Arvonen, Juho Jäntti, Noora Potinkara, Janus Porali, Christopher Cousinerie sekä Aleksi Riiheläinen. Joukkueen off season harjoittelu on käynnistynyt jo syksyn osalta ja ensivaikutelma joukkueesta Ranta-aho kuvaa hyvätunnelmalliseksi: ”Joukkueessa on paljon talenttia ja henki on hyvä. Tästä lähdetään pikkuhiljaa työstämään yhteistyötä joukkueen ja valmennustiimin kanssa. Uskon, että minulla on annettavaa niin pelaajille kuin valmennukselle. Pelikirjoja alamme ajamaan pikkuhiljaa jo nyt syksyllä sisään ja pikku hiljaa tiivistämme tahtia, niin että olemme valmiita ensimmäisessä pelissä. Tällä hetkellä ollaan jo erinomaisessa tilanteessa asioiden suhteen.” [Päivitetty: 15.10.2021 Haku päättynyt]
West Coast Phoenixin edustusjoukkueen päävalmentajana vastaat päätehtävänäsi seuran naisten edustusjoukkueen valmennuksesta, harjoitussuunnitelman ja ottelutapahtumien pelisuunnitelman laatimisesta, suunnitelmien toteuttamisesta, sekä pelaajavalinnoista. Edustusjoukkue koostuu tällä hetkellä noin 30 aktiivisesta pelaajasta. Tehtävässäsi sinulla on tukenasi valmennustiimi, seuran muut toimihenkilöt (valmennusvastaava, joukkueenjohtaja, juniorijoukkueen päävalmentaja) ja seuran hallitus. Edellytämme sinulta - Näyttöjä ja kokemusta vastuuvalmentajan tehtävistä - Vahvoja vuorovaikutus- ja johtamistaitoja - Kykyä hyödyntää valmennuksessa nykyaikaisia työkaluja ja menetelmiä - Suunnitelmallisuutta ja kykyä aikatauluttaa kalenteria muuttuvissa tilanteissa - Aitoa innostusta ja korkeaa motivaatiota kehittää nais- ja tyttöjefutoimintaa Odotamme valittavalta aiempaa amerikkalaisen jalkapallon valmennuskokemusta korkealta sarjatasolta, sekä sitoutumista tavoitteelliseen toimintaan ja sen kehittämiseen. Paikka täytetään heti kun sopiva valmentaja tehtävään on löytynyt. Mahdolliset kulukorvaukset sovitaan tapauskohtaisesti. Mahdollinen optio myös kausista 2023-2024. Vapaamuotoiset hakemukset ja yhteydenotot: Varsinais-Suomen Amerikkalainen Jalkapallo Ry puheenjohtaja Ronja Sulin, ronja.sulin@phoenix.football
West Coast Phoenix Girlsin päävalmentaja Jonna Veräjänkorva on innoissaan suojattiensa puolesta ”Päämäärätietoinen joukkueen kasvatustyö saa vihdoin palkinnon, kun tytöt pääsevät vihdoin vuosien harjoittelemisen jälkeen pelikentälle. Meidän joukkue on sekoitus kokeneita pelaajia sekä vasta peliuraansa käynnistäviä nuoria. Ikähaarukka joukkueessa on 13-20-vuotta. Olemme saaneet riveihimme pelaajia myös Tampereelta, Vaasasta, sekä Porista. Mahdollisesti vielä yksi tyttö liittyy riveihin Hämeenlinnasta. Hyvällä fiiliksellä lähdemme hakemaan tytöille pelikokemusta ja toivottavasti myös voittoja!” Viime vuonna sarja toteutettiin kahden joukkueen voimin, jolloin tyttöjen mestaruuden vei Tampere Saintsin yhdistelmäjoukkue, jonka riveissä pelasi myös West Coast Phoenixin Anna Suominen. Naisten riveissä hyökkäyksen linjassa ahertanut Suominen pääsee nyt vihdoin pukemaan pelipaidan myös tyttöjen joukkueen riveissä päälleen. ”Meillä on seurassa paljon tyttöjä, jotka vihdoin pääsevät näyttämään mistä heidät on tehty ja ansaitsemaan paikkansa jefukentillä. Uskon meillä olevan kasassa kova joukkue, jolla on potentiaalia pärjätä. Toivottavasti saadaan hyviä pelejä ja odotan tietysti voittoja!”, toteaa Suominen. Kun juniorisarjat alkavat tarkoittaa se myös sitä että tuomareita tarvitaan kentällä maaliskuusta lokakuuhun. West Coast Phoenixin tuomarit valmistautuvat tyttöjen U20 ikäluokan kotipeliin yhteisellä tapaamisella jossa käydään läpi sääntöjä sekä tuomarimekaniikkaa. Kaksi tuomareista oli mukana teamsin kautta ja viisi paikan päällä. ”Meillä on ottelussa seitsemän tuomaria kentällä ja on hyvä kerrata siihen liittyviä asioista. Valitettavan vähän otteluista tuomitaan seitsemällä tuomarilla, vaikka lähes kaikissa sarjoissa olisi siihen mahdollisuus, toki tähän vaikuttaa useat eri tekijät. Pyysimme liitolta poikkeuslupaa tuomita tämä ottelu kahdeksalla tuomarilla, mutta liitto ei tätä lupaa myöntänyt” toteaa West Coast Phoenixin erotuomarivastaava Jani Sipi. ”Olen iloinen että West Coast Phoenix pystyy järjestämään mahdollisuuden tutustuttaa uusia tuomareita seitsemän erotuomarin mekaniikkaan. Seura ja sen tuomaristo on auttanut minua suuresti urallani alkuun ja seuran kovat panostukset erotuomaritoimintaan näkyvät myös nyt U20 tyttöjen peleissä. Pieni seura on suorastaan edelläkävijä jenkkifutiksen tuomaritoiminnassa.” kiittelee ottelun päätuomari Tommi Lindroos. West Coast Phoenix Girls toivottaa kaikki tervetulleeksi kannustamaan joukkuetta sen kautta aikojen ensimmäisessä ottelussa. Amerikkalaisen jalkapallon sääntöjen saloihin katsojia opastaa selostaja ja paikalla on myös kioski. Otteluun vapaa pääsy!
Phoenix kohtaa kauden viimeisessä ottelussaan hallitsevan Suomen mestarin Helsinki Wolverinesin. Phoenixin kohdalla ottelussa ei ole enää panosta, sillä joukkue on auttamatta ulkona jatkopeleistä. Phoenixin kohtalo sinetöityi viime viikonloppuna, kun rivinsä koonnut Wolverines kukista Mikkeli Bouncersin, eikä tulevan ottelun voitollakaan Phoenix pysty enää tavoittamaan sarjan kolmantena olevaa helsinkiläisjoukkuetta.
Vaikka panoksia ottelussa ei enää kotijoukkueen puolesta ole, on silti tavoitteet asetettu tähänkin otteluun: ”Jokaista ottelua lähdetään voittamaan, niinkuin tätäkin. Mikäs sen parempi tapa päättää kausi, kuin ottamalla ensimmäinen Vaahteraliiga voitto kotiyleisön edessä”, toteaa päävalmentaja Valtteri Arvonen. Aiempi joukkueiden välinen ottelu päättyi Wolverinesin 28-8 voittoon. Tuolloin Phoenixin maalinteossa onnistui laitahyökkääjä Sanni Heikkinen #89 , joka on läpi kauden muun Phoenix-hyökkäyksen tavoin parantanut otteitaan. Phoenix on myös kauden edetessä muuttanut hyökkäysmuodostelmaansa ja toisin kuin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa, pelaa tulevassa ottelussa jälleen pääasiassa kahden keskushyökkääjän voimin. Minttu-Miina Harjulan #8 siirtäminen Emmi Karrun #16 rinnalle toiseksi keskushyökkääjäksi on tuonut tarvittavaa lisäblokkivoimaa juoksupeleihin. Juoksu-uhan tehostumisen myötä myös takakentälle on avautunut lisää tilaa laitahyökkääjille. Lauantain kamppailussa nähdään miten muutettu hyökkäyspeli tehoaa Wolverinesia vastaan. Jos muutoksia on tapahtunut Phoenix- hyökkäyksessä, sitä on tapahtunut myös Wolverines kokoonpanossa. Helsinkiläiset saivat vielä kauden ratkaisupeleihin mukaan kivenkovan maajoukkuekaksikon, kun Emmi Järn ja Janika Nikander palasivat ennakoitua aikaisemmin Saksan peruuntuneen kauden vuoksi. Kaksikko oli jo iskussa Wolverinesin edellisessä ottelussa Mikkeli Bouncersia vastaan. Myös helsinkiläisten linjat ovat koonneet rivejään ja Tytti Kuusisen päästessä takaisin keskittymään vain keskushyökkääjän töihin yhdessä nopean Mari Jääskelän kanssa, joutuu Phoenix- puolustus jälleen venymään parhaimpaansa pysäyttääkseen Wolverinesin hyökkäysyritykset. Asetelmat otteluun ovat siis muuttuneet heinäkuusta, mutta molemmat joukkueet haluavat varmasti voittoa. Ottelu pelataan tuttuun tapaan Kerttulan urheilukentällä 21.8 launtaina klo 14 alkaen. Ottelussa selostus, sekä kioski palvelee läpi ottelun. Tervetuloa! Naisten Vaahteraliigan alkusarjan ensimmäinen kierros saatiin menneenä viikonloppuna päätökseen. Alavireisesti kautensa aloittanut Phoenix-parvi on sarjassa neljännellä sijalla. Toista kauttaan Vaahteraliigassa pelaava joukkue ei vielä ole alkukaudesta saanut peliään sellaisiin uomiin mitä olisi toivottu ja toiselle sarjakierrokselle joukkue lähtee ennen kaikkea parantamaan omaa pelaamistaan. ”Lähtökohdat kauteen oli haastavat, kun jo valmiiksi kapea pelaajarinki kaventui aivan kauden kynnyksellä vielä parilla pahalla loukkaantumisella. Osa pelaajista joutuu ahertamaan molemmilla puolilla palloa ja olenkin äärimmäisen tyytyväinen joukkueen taisteluhenkeen kapeasta pelaajarosterista huolimatta. Paljon on otettu alkukaudesta oppia, sekä pelaajat, että valmennus. Uskonkin vahvasti, että pystymme vielä parantamaan otteita toisella sarjakierroksella. Se mihin se riittää, jää nähtäväksi”, summaa joukkueen päävalmentaja Valtteri Arvonen Phoenixin alkukautta.
Positiivista kuitenkin joukkueen otteissa on nousujohteinen kehitys. Ensimmäisessä pelissä puolustus haki vielä muotoaan ja vierasjoukkue Mikkeli Bouncers pääsi ensimmäisellä puoliajalla rokottamaan ja karkasi jo 30-0 johtoon. Toinen puoliaika oli kuitenkin osoitus Phoenixin vahvasta puolustuspelaamisesta kun vastustajat eivät päässeet enää lisäämään pistepottiaan. Toisessa ottelussa Turku Trojansia vastaan puolustus jatkoi siitä mihin oli edellisessä pelissä jäänyt ja puoliajalle siirryttiin turkulaisten 0-7 johdossa. Toisella puoliajalla kuitenkin turkulaiset pääsivät karkutielle ja kivenkovan turkulaispuolustuksen edessä Phoenixin jäädessä toistamiseen nollille, päättyi ottelu 0-27 vieraiden juhlaan. Kolmannessa ottelussa hallitsevaa Suomen mestaria Helsinki Wolverinesia vastaan alkoi yskien käynnistynyt Phoenix hyökkäyskin löytämään omaa säveltään. Kotijoukkueen juoksupeli oli kuitenkin tehokasta ja parin lipsahduksen turvin joukkue pääsi karkumatkalle. Lupauksia herättävää oli kuitenkin Sanni Heikkisen #89 ensimmäinen Vaahteraliiga maali hienon heittopelin päätteeksi. Lisäpistepelissä heiton nappasi kiinni Noora Railonmaa #80. Sarjaa johtaa Turku Trojans, joka on voittanut selvänumeroisesti kaikki alkukauden ottelunsa. Toisena sarjassa majailee Mikkeli Bouncers, jonka vieraana Phoenix käynnistää tulevana lauantaina toisen sarjakierroksen. Menneellä taukoviikolla joukkue on pyrkinyt löytämään niitä avaimia, joilla hyökkäyspeli saadaan totuttuun lentoonsa ja joukkue pääsee tosissaan näyttämään taitonsa ja iskukykynsä. Toiseen Vaahteraliigakauteensa valmistautuneen West Coast Phoenixin talvikausi on ollut haasteellinen. Vallitseva korona-pandemia sekoitti jo toistamiseen raisiolaisjoukkueen talven harjoittelukauden ja joukkue pääsi vasta huhtikuussa kunnollisesti käynnistämään joukkueharjoituksensa. Joukkueen uudeksi pääkäskyttäjäksi talvella nimetty Valtteri Arvonen luottaa kuitenkin omiinsa: ”Vaikka korona on rikkonut harjoitteluaikataulujamme, näen kuitenkin joukkueemme hyvin motivoituneena ja nälkäisenä. Joukkue on hyvä sekoitus kokeneita pelaajia ja uutta verta on myös saatu mukaan. Olemme hyvin saaneet kurottua aikataulua kiinni ja luotan, että kauden alkaessa olemme hyvin valmistautuneita.”
Rikkonainen talvikausi on verottanut myös pelaajistoa ja Phoenix lähteekin kauteen suhteellisen kapealla pelaajakokoonpanolla. Kokeneen pelinrakentaja Ronja Sulinin johdolla Phoenix-hyökkäys lähtee hakemaan onnistumisia niin juosten kuin heittäen. Viime kauden päätteeksi liigan all stars- kentälliseen valittu Veronika Heino on yksi Sulinin heittojen kohteista. Heinon tavoin Sanni Heikkinen väläytteli jo tulokaskaudellaan hyviä otteita ja myös tämän laitahyökkääjän nimi on syytä laittaa muistiin. Juoksu-uhkaa vastustajien puolustuksille luodaan keskushyökkääjien Emmi Karrun ja Minttu-Miina Harjulan johdolla. Harjula nähdään myös Phoenix-puolustuksessa jakelemassa vahvoja taklauksiaan. Aiemmin kulmapuolustajana pelannut Heidi Lindeman siirrettiin viime kaudella menestyksekkäästi lähemmäs kentän keskustaa ja myös tällä kaudella on syytä odottaa kovia iskuja myös tältä kokeneelta puolustajalta. Amanda Rouhiainen ja Milla Litokorpi palaavat pelaavaan kokoonpanoon ikävien loukkaantumisten jälkeen. Molempien naisten pelit päättyivät viime kaudella turhan aikaisin ja varmasti molemmille jäi vielä paljon näyttämisen halua. Eniten muutoksia Phoenix-naisisto on kokenut molemmissa linjoissa. Useamman linjapelaajan loukkaantuminen juuri kauden kynnyksellä on kaventanut entisestään linjapelaajien kokoonpanoa ja moni pelaaja joutuukin kesällä ahertamaan molemmilla puolilla palloa. Pelaavaan kokoonpanoon palaava Katja Kankaanpää nähdään uudessa roolissa hyökkäyksen sentterinä. Viime kaudella ensimmäisiä otteluitaan naisten sarjassa pelanneet Anna Suominen ja Rosa Peltonen ovat kuitenkin ottaneet hyvin vastuuta ja molemmat pelaajat ovat parantaneet otteitaan rikkonaisesta talvikaudesta huolimatta. Tavallisesti puolustuksen linjassa pelaava kokenut Heidi Koponen tullaan näkemään tällä kaudella myös hyökkäyksen puolella. Vaikka joukkue on kokenut jonkin verran muutoksia, uskoo Kankaanpää, että kentällä tullaan näkemään taisteleva Phoenix: ”Jonkin verran olemme kärsineet loukkaantumisista ja pelaajakokoonpanomme on viime vuotta kapeampi. Uskon kuitenkin, että jokainen pelaaja on kesällä valmis antamaan kaikkensa kentällä ja taistelemaan jokaisesta downista loppuun asti.” Sarjanousija vastaan avausottelussa Tulevana kautena Suomen mestaruus ratkotaan neljän joukkueen kesken. Kaudella 2020 naisten 1-divisioonan voittanut Mikkeli Bouncers lunasti paikkansa liigasta, mutta viime kauden SM-hopeajoukkue Tampere Saints yllättäen luopui sarjapaikastaan. Vaahteraliigan kestomenestyjä Helsinki Wolverines lähtee metsästämään jo viidettä mestaruuttaan ja neljäntenä joukkueena mestaruudesta lähtee kamppailemaan Phoenixin paikallisvastustaja Turku Trojans. Phoenix saa kauden avausotteluunsa vastaan mikkeliläiset sarjanousijat. Joukkue on tuttu vastustaja Phoenixille aikaisemmilta 1-divisioonakausilta, mutta tulevana kesänä mikkeliläiset ovat yhdistäneet voimansa kahden muun savolaisjoukkueen kanssa. Yhteistyön ansiosta joukkue pääsee kauteen laajalla pelaajakokoonpanolla. Viime kaudella naisten 1-divisioonan parhaaksi pelaajaksi valittu keskushyökkääjä Emilia Kemppi on varmasti mikkeliläisten ase myös korkeimmalla sarjatasolla. Alueellisen yhteistyön avulla liigakokemusta mikkeliläiset saavat Kuopio Steelersin riveistä ja joukkueen pelinrakentajana pelaava Carola Lindholm on aiemmin kerännyt liigakokemusta Helsinki Roostersin riveistä. Vaikka joukkue onkin sarjanousija, voi se tosissaan haastaa muut joukkueet kamppailussa Suomen mestaruudesta. Naisten Vaahteraliigan kestomenestyjä Helsinki Wolverines lähtee hakemaan jo viidettä Suomen mestaruuttaan putkeen. Koronan aiheuttamat rajoitukset ovat kohdistuneet varmasti koviten hallitseviin Suomen mestareihin, kun pääkaupunkiseudun rajoitustoimet keskeyttivät joukkueen harjoitukset lähes puolen vuoden ajaksi. Myös muutaman avainpelaajan siirtyminen kansainvälisille kentille vaikuttaa joukkueen kokoonpanoon. Joukkueesta kuitenkin löytyy edelleen monia kokeneita pelaajia, joiden suoritusvarmuus on maan eliittiä. Ahmattarien väkivahva keskushyökkääjä Tytti Kuusinen on jokaiselle puolustukselle vaikea pideltävä ja on yksi Wolverinesin menestyksen kulmakivistä. Myös Minttu Hurmeen johdattama Wolverines-linja tekee kovaa työtä molemmilla puolilla palloa. Viime kauden päätteeksi Phoenixin pronssiottelussa voittanut Turku Trojans lähtee varmasti metsästämään kirkkaampaa mitalia. Turkulaisjoukkue on viime vuosina saanut paljon vahvistuksia eri puolilta Suomea riveihinsä. Viime kaudella Kuopiosta siirtyneet pelaajat jatkavat myös tällä kaudella turkulaisten riveissä. Heistä Laura Pulkkinen muodostaa yhdessä Suomeen kotiutuneen jenkin, Lea Kaszasin kanssa yhden Vaahteraliigan kovimmista keskushyökkääjä-kaksikosta. Myös turkulaisten heittopeli on jo vuosia ollut tehokasta kokeneen Jonna Hakkaraisen johdolla. Joukkueen runko on pysynyt hyvin koossa viime vuodesta ja turkulaisten mitalin värin ratkaisee se, miten he pystyvät yhtenäisellä joukkuepelillä haastamaan hallitsevat Suomen mestarit heti avausottelussaan. Phoenixin kausi käynnistyy tulevana lauantain 3.7. klo 14 Kerttulan urheilupuistossa.
Rikkonainen off-season on haastanut joukkueen valmistautumista toiseen Vaahteraliiga kauteen, mutta viime viikot joukkue on taas päässyt palaamaan takaisin lajiharjoittelun pariin.
Arvosen rinnalla Phoenixin valmennuksesta vastaa tuttuja nimiä, kun hyökkäyksen koordinaattorina toimii Juuso Kosonen ja puolustuksen koordinaattorina Aleksi Riiheläinen. Tuttuja nimiä sivurajalla ovat myös Noora Potinkara (DL), Christopher Cousinerie (WR) ja Janus Porali (DB). Uusina niminä valmennuksesta löytyvät myös Janina Nyman (OL) sekä Andreas Lindo (RB) sekä Juho Jäntti (asst.DL). Vaikka joukkueen valmistautuminen ei koronatilanteen takia ole ollut täysin optimaalinen, lähtee Arvonen uudessa pestissään kuitenkin luottavaisena kauteen: ”Paljon on vielä tehtävää, mutta uskoisin meidän olevan hyvin valmistautuneita sitten kun kausi alkaa. Joukkueesta löytyy paljon kokemusta, mutta myös uutta verta, joka luo hyvän tasapainon pelaajarosteriin. Pyrimme keskittymään peruspelaamisen parantamiseen ja virheiden vähentämiseen ja yksinkertaisesti pelata parempaa jenkkifutista kuin viime kaudella.” Naisten Vaahteraliiga potkaistaan käyntiin Raisiossa Kerttulan kentällä lauantaina 3. heinäkuuta klo 14. West Coast Phoenix saa vieraakseen silloin Mikkeli Bouncersin. Tulevana kautena Phoenix Girlsin lisäksi Suomen Mestaruudesta kamppailevat Helsinki Wolverines, Turku Trojans sekä Jyväskylä Jaguars. Sarja käynnistyy elokuussa naisten sarjojen päätyttyä, jolloin myös naisten sarjoissa pelaavat nuoret naiset pääsevät näyttämään vielä taitojaan omanikäisten pelaajien joukossa. Sarja pelataan yksinkertaisena sarjana ja runkosarjan kaksi parasta ratkaisevat mestaruuden finaaliottelussa. West Coast Phoenix Girlsin päävalmentaja Jonna Veräjänkorva toimii myös alueellisena koordinaattorina, jonka tehtävänä on kartoittaa myös alueen muiden seurojen (Pori, Tampere, Hämeenlinna) tyttöpelaajat mukaan Phoenix Girlsin yhdistelmäjoukkueeseen. Yhteistoiminnalla mahdollistetaan laajempi pelaajarinki ja tarjotaan kaikille alueen U20 pelaajille tilaisuus päästä pelaamaan kaudella 2021. ”Tämä on mahtava tilaisuus junioreille vihdoin päästä näyttämään taitonsa pelikentillä. U20 sarja toimii hyvänä, turvallisena, ponnahduslautana nuorille tytöille ennen siirtymistä naisten sarjoihin. Tehtäväni on alkuun kartoittaa kaikki mahdolliset U20 -pelaajat alueellisista seuroista ja koota valmennustiimi ja toimihenkilöt. Ennen kauden alkua on tarkoitus harjoitella ja leireillä kaikkien alueen peli-ikäisten tyttöjen kanssa. Tytöt pääsevät myös tällä tavalla tutustumaan muihin ikäisiinsä pelaajiin valtakunnallisesti”, Veräjänkorva kertoo. Kaudella 2020 naisten U20 -sarja käytiin kahden joukkueen voimin ja sarjan mestaruus ratkottiin Helsinki Wolverinesin ja United Titansin välillä. United Titans oli Tampere Saintsin ja Hämeenlinna Tigersin muodostama yhdistelmäjoukkue, jonka riveissä edusti myös West Coast Phoenixin hyökkäyksen linjapelaaja Anna Suominen. Tasaväkisen kamppailun päätteeksi Suominen ja muu United Titans pääsi juhlimaan Suomen Mestaruutta.
West Coast Phoenix Girlsin osalta sarja käynnistyy kotiottelulla Jyväskylä Jaguarsia vastaan elokuun viimeisenä viikonloppuna. Veräjänkorva kannustaakin vielä kaikkia lajista kiinnostuneita tyttöjä liittymään mukaan toimintaan: ” Kaikki tytöt ovat tervetulleita mukaan joukkueeseen. Alueellisen yhteistyön lisääntyessä tavoitteenamme on perustaa myös sarja U17 -tytöille, jolloin entistä nuoremmat tytöt saavat myös pelikokemusta sarjaotteluiden muodossa ja pääsevät entistä nuorempina kasvamaan sisälle tähän kiehtovaan lajiin!”.
|